Kuluttaja-asiamies kielsi sähköyhtiötä muuttamasta yksipuolisesti kuluttajien sopimuksia pörssisähköön
Kilpailu- ja kuluttajavirasto sai viime syksynä useita yhteydenottoja GNP Energyn toimista.
Määräaikaisen sähkösopimuksen sovittelu ja kohtuullistaminen voisivat olla helpotuskeino kuluttajille, jotka ovat jääneet kalliin sähkösopimuksen vangiksi. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.Kuluttaja-asiamies on kieltänyt sähköyhtiö GNP Energyä eli nykyistä Hehku Energiaa muuttamasta yksipuolisella ilmoituksella kuluttajien sähkösopimustyyppejä 80 000 euron sakon uhalla, kertoo Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV).
Kielto koskee kiinteähintaisten, toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten muuttamista suoraan pörssisähkösopimuksiksi.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto sai viime syksynä useita yhteydenottoja GNP Energyn toimista. Sähköyhtiö oli ilmoittanut useille asiakkaille, että heidän kiinteähintaiset sopimuksensa muutetaan pörssisähkösopimuksiksi. Kyse oli konkurssiin menneen sähköyhtiön Lumo Energian asiakkaista, joista noin 40000 oli siirtynyt GNP Energyn asiakkaiksi.
KKV:n mukaan sähkösopimuksen myyjä ei voi muuttaa sähkösopimustyyppiä kokonaan toiseksi ilman kuluttajan hyväksyntää.
”Sähkösopimuksissa on olennaisia eroja, ja kuluttajan on voitava itse valita sopimustyyppinsä riippuen siitä, mitä ominaisuutta hän kulloinkin haluaa painottaa. Myyjän yksipuolinen sopimustyypin muutos sotii tätä vastaan”, sanoo kuluttaja-asiamies Katri Väänänen tiedotteessa.
Kuluttaja-asiamies joutui puuttumaan GNP Energyn toimintaan jo vuonna 2018, kun yhtiö oli muuttanut esimerkiksi kuluttajien kiinteähintaisia sähkösopimuksia pörssihintaan perustuviksi sopimuksiksi yksipuolisella ilmoituksella. GNP Energy antoi tuolloin sitoumuksen, ettei se enää tekisi vastaavia muutoksia sopimuksiin yksipuolisella ilmoituksella. Yhtiö ei kuitenkaan noudattanut tätä sitoumusta viime syksynä.
KKV:n tiedotteen mukaan GNP Energy perusteli sitoumuksen rikkomista esimerkiksi poikkeuksellisella markkinatilanteella. Yhtiö kertoi myös toimineensa kuluttajien etujen mukaisesti, kun se siirsi sopimuksia pörssisähkön piiriin sen sijaan, että toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hinnat olisi korotettu moninkertaisiksi.
Kuluttaja-asiamies katsoo, että lain säännöksiä ei voi tarkastella vain sen kautta, millainen hintatilanne vallitsee sähkömarkkinoilla.
”Pörssisähkön erityispiirteistä johtuen kaikki kuluttajat eivät halua tehdä pörssisähkösopimusta, ja heillä tulee olla päätösvalta omaan sähkösopimukseensa”, kuluttaja-asiamies Väänänen sanoo tiedotteessa.
Kuluttaja-asiamies antoi tiedon kiellosta GNP Energylle 12. heinäkuuta. Kielto jäi pysyväksi kuukautta myöhemmin, sillä GNP Energy ei vienyt sitä markkinaoikeuden käsiteltäväksi määräajassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



