”Kirahvia on silitetty,muttei kanaa”
Sirkkaliisa Koivuniemipyörittää matkailutilaamiehensä kanssa.”Palkitsevinta on nähdä leirikoululaisten ilo, kun he pääsevät tutustumaan navettaan tai kanalaan.” Iiro Vanninen Kuva: Viestilehtien arkistoMatkailumaatila Koivuniemen Herra Merikarvialla järjestää vuosittain parikymmentä leirikoulua, joista kuhunkin osallistuu yli 25 oppilasta.
Maatilan elämään käy siis vuosittain tutustumassa yli 500 lasta. Valtaosa heistä tulee pääkaupunkiseudulta ja Turusta.
”Joka vuosi syksyn ja kevään leirikouluajat ovat täyteen varattuja”, kertoo tilan emäntä Sirkkaliisa Koivuniemi.
Tilalla on lehmiä, lampaita, sikoja ja kanoja. Matkailu on pääelinkeino, vaikka eläimiä myydään myös lihaksi. Koivuniemen mukaan matkailutilan pyörittäminen vaatii isäntäparilta lapsiperheiden elämän ja koulumaailman tuntemista.
Koivuniemi on havainnut, että lehmän lypsäminen on monelle lapselle leirin kohokohta.
”Todella harvalla lapsella on enää sukulaisia, joilla on maatila.”
Hevoset tunnetaan paremmin kuin tuotantoeläimet.
”Kirahvia on silitetty, mutta ei kanaa. Harva koululaisten vanhemmistakaan on ollut kanalassa”, Koivuniemi naurahtaa.
Hänestä on palkitsevaa nähdä lasten reaktioita.
”Viime leirillä opettaja sanoi yhdestä oppilastaan, että: Ei voi olla, että tuo tyyppi juoksee. Häntä ei olla nähty juoksemaan minkään asian perässä ikinä. Sillä lapsella oli kiire navettaan.”
Koivuniemi on huomannut, että koululaiset kunnioittavat eläimiä.
”He tietävät, että tuotantoeläimen kunnioitettava tehtävä on muuttua ruuaksi.”
KATJA KOLJONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
