Kirkon perheneuvonta toiminut 70 vuotta
Evankelisluterilaisen kirkon perheneuvontatyö sai alkunsa 70 vuotta sitten, kun kirkko halusi tukea sodan vaikutusten kanssa kamppailevia parisuhteita.
Sotavuosina rintamalla olleiden miesten oli luontevaa kääntyä vaikeuksissaan pappien puoleen. 19.11.1944 julkaistiin Aamulehdessä pastori Matti Joensuun ilmoitus: ”Älkää ottako avioeroa! Tarjoamme apua vaikeuksissanne.”
70 vuoden aikana perheneuvonta on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kirkon kysytyimmistä toiminnoista.
Tänä päivänä perheneuvontatyö kattaa 41 perheasiain neuvottelukeskusta ympäri Suomen.
Työntekijöitä on kaikkiaan lähes 200.
Perheneuvontapalvelut ovat luottamuksellisia ja pääsääntöisesti asiakkaille maksuttomia.
Vuosipäivän kunniaksi järjestetään avoimien ovien päiviä lähes kaikissa neuvottelukeskuksissa, joihin on tervetullutta tutustumaan myös perheneuvontatyöstä kiinnostunut yleisö.
Avoimista ovista saa tietoa nettisivun www.evl.fi kautta.
Viime vuonna kirkon perheasiain neuvottelukeskuksissa kävi kaikkiaan yli 16 500 ihmistä. Miesten osuus asiakkaista oli 42 prosenttia. Suurin osa kävijöistä oli 30–39-vuotiaita pienten lasten vanhempia. Myös nuorten aikuisten osuus asiakkaista kasvoi.
”Kirkon perheneuvonta tavoittaa niitä ikäryhmiä, joita kirkon muut toimintamuodot eivät tavoita. Nuorten asiakkaiden osuuden kasvu kertoo myös siitä, että kynnys hakea apua on edelleen madaltunut”, sanoo kirkon kasvatuksen ja perheasioiden johtaja Päivi Kähkönen.
Apua haettiin muun muassa parisuhteen vuorovaikutusongelmiin ja erokysymyksiin. Perheasiain neuvottelukeskuksissa järjestettiin myös ero- ja parisuhderyhmiä. Kirkon perheneuvonta kohtaa ihmisiä myös verkossa. City.fi -sivustolla toimivassa Suhdeklinikka-blogissa on vajaan kahden vuoden aikana vieraillut noin 350 000 kävijää.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
