Elykeskus: “Toivottavasti talkoohenki ei leviä” – Kyläasiamies: “Tien kunto oli aivan hirvittävä”
Kätkänjoentietä korjattiin talkoovoimin Alavudella. Etelä-Pohjanmaan elykeskuksen mukaan kansalaisten ei pitäisi itse lähteä korjaamaan teitä, vaan ottaa yhteyttä tienhoitajiin ilmoituspalvelun kautta.Etelä-Pohjanmaan kyläasiamies Juha Pohjonen kummastelee elykeskuksen reaktioita Alavuden Kätkänjoentien kunnostamiseen. Tie on hänelle tuttu, sillä hän asuu 15 kilometrin päässä Kätkänjoen kylästä ja ajaa usein sen läpi.
"Muotoseikat ovat viranomaisille tärkeämpiä kuin asioiden hoitaminen. Kätkänjoentien huono kunto ei ole tämän kevään asia, vaan sen pysyvä olotila on aivan hirvittävä. Keväällä varsinkin on kahden kuopan välissä kuoppa ja autoparka tärisee niin, että hampaista paikat tippuu."
Pohjonen kertoo, ettei tien omin päin korjaaminen ollut mikään päähänpisto.
"Kärsivällisyyttä on piisannut vuosikaudet."
Hänellä on harkinnassa kannanotto Ilkan yleisönosastolle.
Etelä-Pohjanmaan elykeskuksen aluevastaava Veijo Rajamäki ei toivo alavutelaisen talkoohengen leviävän muualle paikallisteiden varsille. Talkoot olivat pienet eikä vastaavia ole ainakaan Rajamäen uran aikana aiemmin tullut vastaan. Kätkänjoen tie on maakunnalle tyypillinen soratie, muttei edes pahimmasta päästä.
"Ehkä tällä nyt lähinnä haluttiin herättää huomiota. Meidän puolelta menee moitteella", hän sanoo.
"Toivomme kuitenkin, ettei näin toimittaisi vaan oltaisiin tienkäyttäjälinjaan yhteydessä. Urakoitsija on velvollinen menemään paikan päälle ja tekemään tarvittavat toimenpiteet, jos tilanne sitä vaatii."
Rajamäen Ilkassa esittämät perustelut saivat MT:n verkkosivulla runsaasti kritiikkiä. Silti hän muistuttaa omatoimisuuden riskeistä niin vastuun kuin liikenneturvallisuuden näkökulmasta.
"Jos tulee rengasrikkoja tai muuta, vastuu on tekijällä", hän viittaa esimerkiksi käytettyyn soran laatuun ja työmenetelmiin.
"Liikenneturvallisuus on tienkunnostuksessa kaiken a ja o. Virankin puolesta meidän on pakko puuttua asiaan, jos tiedetään, että tällaista tapahtuu."
"Tilanne on vaikea, kun sorateille ei ole perustienpidon rahoitusta. Varsinkin alempiasteisilla sorateillä on paljon korjausvelkaa. Meillä jää vielä hyvin paljon työn alle senkin jälkeen, kun ensi vuoden budjetista saadut rahat on käytetty."
Myös Pohjosen mukaan alueen teissä on paljon ongelmia. Hänkin vetoaa turvallisuuteen ja määrärahoihin.
"Teiden huono kunto vaikuttaa turvallisuuteen: pelastustoimintaan ja se vaikeuttaa myös maanpuolustusta. Ihmettelen, että siitä ei ole ärähdetty", Pohjonen muistuttaa.
"Perusongelmana ovat yhteiskunnan resurssien kohdennukset ja teiden luokitukset. Esimerkiksi talvella auramies saattaa aurata tien vain puoliksi, jos korkeamman luokan tielle sattuu aurauksen aikana satamaan lunta", Pohjonen kuvailee.
Lue lisää:
Ilkka: Elykeskus moittii talkootöinä tien korjanneita kyläläisiä – “voisi tehdä rikosilmoituksen”
Some ällistelee viranomaisten kiukkua tietalkoista: Kieltääkö ely seuraavaksi älyn käytön?
Näin surkeilla teillä Suomessa ajellaan: lukijoiden kuvista kauhugalleria
Destia järkyttävästä tiestä Heinävedellä: "Oho, täytyy korjata ja äkkiä"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

