50-VUOTIAS Maatalouden kasvutien päässä
Alastarolaisen maanviljelijän ja vuosien 2007–2011 keskustan kansanedustajan Timo Kauniston mielestä maatilojen koon kasvua pitäisi arvioida uudelleen.
”Suomessa toimii paremmin monitoiminnallinen maatalous kuin pitkälle erikoistunut. Nykyisen maatalouspolitiikan suosima kasvu on tien päässä”, Kaunisto sanoo.
Ennen pellon ja kotieläinten välillä oli tiukka yhteys. Siitä luopuneet vain kotieläimiä pitävät suuret tilat tuottivatkin aluksi hyvin. Mutta sitten rehujen hinnat nousivat ja nyt suurimmaksi noussut sikatalous on pahimmassa kriisissä.
”Esimerkiksi suuri osa munantuotantoa ei enää ole perhetaloutta. Suomeen on syntynyt teollista maataloutta. Siinä pitää tuottajajärjestönkin katsoa peiliin. Se on tukenut kasvupolitiikkaa liikaa.”
Viime eduskuntavaalien jälkeen poliitikko on voinut keskittyä maatalouteen. Kauniston mielestä poliitikkojen kausia voisi rajoittaa ja kiertoa lisätä.
”Poliitikolle tekee hyvää käydä töissä välillä. Eduskunnassa vieraantuu siitä, mikä on ihmisen kokoinen asia. Tässä näkee maatalouden arjen, olemassaolon taistelun ja laskusta laskuun elämisen.”
Maatalouden olisi mahdollista lisätä tuloja tuottajahintoja nostamalla. Se onnistui vuonna 1999, kun kananmunien hinta nousi Laitila-sopimuksen ansiosta kolmesta markasta viiteen.
”Kuluttaja ei silti hylännyt tuotetta. Se kertoo, että reilu hinta voi onnistua. Yhdessä toimimalla voi saada tuloksia.”
Kaupan asema on niistä ajoista vahvistunut. Siihen Kaunisto haluaa poliitikkojen puuttuvan tiukemmin.
”Oikeaan suuntaan mennään, sillä asiasta puhutaan ja yleinen mielipide tunnistaa ongelmat. Silti lainsäätäjällä ei ole ollut rohkeutta tehdä muutoksia.”
Paluuta valtakunnanpolitiikkaan hän suunnittelee ”ehkä seuraavissa eurovaaleissa”. Kauniston ajatuksia voi lukea joka kolmas viikko Maaseudun Tulevaisuudesta. Hän on ollut lehden kolumnisti kesästä 1996.
Merkkipäivä on sunnuntaina, mutta juhlat pidetään Alastaron Kaunistossa 20. heinäkuuta.
”Ne ovat satavuotisjuhlat yhdessä vaimon kanssa.”
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
