Kesko omaa luokkaa kaupan johtajien ansioissa – pääjohtajan ansiot yli tuplat kilpailija S-ryhmään verrattuna
Lidlin toimitusjohtaja Nicholas Pennanen jäi muita ketjujen johtajia pienemmälle palkalle.Kaupan kovista johtajista Keskon pääjohtaja Mikko Helander ansaitsi yli kolme miljoonaa euroa viime vuonna. Hänen ansiotulonsa olivat 2,9 miljoonaa euroa ja pääomatulonsa 152 018 euroa.
Keskon johdossa miljoonatuloihin pääsivät myös pääjohtajan sijainen Jorma Rauhala sekä päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli.
Rauhalan tulot olivat 1,3 miljoonaa euroa ja Akselin 1,13 miljoonaa euroa.
Kesko teki viime vuonna ennätystuloksen. Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 568 miljoonaan euroon toissa vuoden 462 miljoonasta euroa.
S-ryhmän pääjohtaja vaihtui viime vuoden joulukuussa. Tämän hetkinen pääjohtaja Hannu Krook on siis ansainnut viime vuoden ansiotuloistaan pääosan edellisen työnantajan Osuuskauppa Varuboden-Oslan leivissä.
Krookin ansiotulot vuonna 2020 olivat 418 725 euroa. Pääomatulot olivat 13 413 euroa.
Tämän vuoden tulot Krookilla todennäköisesti kasvavat merkittävästi, jos hänen edeltäjänsä Taavi Heikkilän tuloista voi jotain päätellä.
Heikkilän tulot viime vuodelta olivat 955 811 euroa. Pääomatuloja hän sai 163 452 euroa.
Myös SOK:n kenttäjohtaja ja pääjohtajan varahenkilö Arttu Laine peittosi esimiehensä Krookin 490 519 euron ansiotulolla.
Kolmannen ruuan ketjun Lidilin toimitusjohtaja Nicholas Pennanen jäi kauas kilpailijaryhmien johdon palkoista. Hänen ansiotulot olivat 308 598 euroa.
Lantmännen Agron toimitusjohtajana kesäkuussa 2020 aloittanut Antti Snellman tienasi 199 747 euroa ansiotuloa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

