Säätelyn purkutuli Ruotsissa kalliiksi
Valtion monopolien avaaminen kilpailulle maksoi Ruotsin valtiolle viime vuonna miljardeja kruunuja eli satoja miljoonia euroja, Ruotsin valtiontilintarkastusvirasto laskee.
Samalla kuluttajien palvelu on heikentynyt. Junaliikenteen, apteekkien, sähkön ja veikkauksen avaaminen kilpailulle on johtanut viraston selvitysten mukaan junien myöhästelyyn tai jäämiseen kokonaan pois, lääkkeiden puuttumiseen ja todennäköisesti kalliimpaan sähköön.
Valtiontilintarkastusviraston johtaja Claes Norgren moittii Dagens Nyheterin haastattelussa hallitusta säätelyn hätäisestä purkamisesta. Etukäteisselvitykset ovat olleet ylimalkaisia, riskejä ei ole mietitty, eikä hallitus ole puuttunut ilmenneisiin epäkohtiin riittävän ripeästi.
Norgrenin mukaan oppirahat ovat useita miljardeja kruunuja. Sen tarkemmin hän ei summaa halua arvioida.
Junaliikenteessä valtionyhtiö on kärsinyt tappioita, kun junia on jäänyt tyhjilleen. Viraston mukaan valtion olisi pitänyt myös periä korkeampia rata- ja viivästysmaksuja kilpailijoilta.
Kuluttaja on voinut saada junaliput aiempaa halvemmalla mutta kärsinyt vastapainoksi myöhästelystä, Norgren sanoo.
Apteekkikilpailu on puolestaan johtanut siihen, ettei apteekkien kannata pitää lääkkeitä varastossa kaiken varalle. Sähkömarkkinoilla virasto epäilee kilpailun pikemmin nostaneen kuin laskeneen hintaa.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
