Kun verovapaata autoa ei enää saa, rauhanturvaajille kustannetaan jatkossa hammastarkastukset – Puolustusministeri: "On tärkeää, että kriisinhallintatehtäviin lähtevä saa työstä asiallisen korvauksen"
Hammas- ja lääkäristarkastuksia taloudellisesti tärkeämpi asia on 6,1 prosentin palkankorotus.
Kriisinhallintatyötä tehdään usein vaarallisissa olosuhteissa. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoo, että jatkossa rauhanturvaajat pääsevät valtion piikkiin hammastarkastuksiin. Kuva: Kuvat: Jarkko Sirkiä, Pekka Fali / Kuvitus: Juho LeskinenSuomalaisten rauhanturvaajien asema parantuu vuoden 2021 alusta. Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan rauhanturvaajien asemaa on haluttu parantaa jo pitkän aikaa.
"Sotilaalliseen kiriisinhallintatehtäviin lähteville kustannetaan jatkossa lääkärin- ja hammaslääkärintarkastukset. Näiden kustannukset tullaan 1.1.2021 lähtien korvaamaan lähtijöille."
Hammaslääkäriin pääsyn lisäksi rauhanturvaajille on tarjolla rahaa.
"Taloudellisesti merkittävämpi on syksyllä tullut palkankorotus, 6,1 prosenttia. Sen lisäksi lähtijöille maksetaan kouluttautumisrahaa vuoden 2020 alusta."
Kriisinhallintatehtäviin lähtijöiden entisaikojen etuja ei enää ole.
"Rauhanturvaajatehtävistä ei ole enää vuosikausiin ole ollut mahdollista tuoda esimerkiksi verovapaata autoa. Jossain kohtaa verottaja puuttui siihen ja sekin ilo loppui."
"Minun mielestäni on tärkeää, että kriisinhallintatehtäviin lähtevä saa työstä asiallisen korvauksen. He tekevät arvokasta työtä usein vaarallisissa olosuhteissa."
Tällä hetkellä suomalaisille tärkeä kohde on Libanon. Suomalaisia on myös esimerkiksi Irakissa ja Afganistanissa.
"Ei nämä taloudelliset edut varmaan yksin lähtöä ratkaise, mutta nekin vaikuttavat."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
