Suomalaismepit uskovat yhteistyöhön
Sirpa Pietikäinen (kok,EPP), Petri Sarvamaa (kok, EPP), Liisa Jaakonsaari (sd,S&D) ja Heidi Hautala (vihr, Greens/EFA) uskovat suomalaisten 13 mepin hyvään yhteistyöhön sekä euroryhmien väliseen yhteistyöhön europarlamentissa.
Neljä meppiä tapasi toimittajia Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston ensimmäisessä pressikahvitilaisuudessa.
”Vahva yhteistyö EPP:n ja S&D:n kanssa on lähtenyt hyvin alkuun. Miten Alde tulee siihen mukaan”, Pietikäinen pohti.
Talouskasvussa on Pietikäisen mukaan näkyvissä pientä elvytystä. Resurssitehokkuudesta eli luonnonvarojen tehokkaammasta käytöstä hän uskoi tulevan ison väännön. Komissio antaa asiasta tiedonannon 1. heinäkuuta.
Jaakonsaaren mukaan tulevan kauden suurimmat haasteet ovat kasvun ja työllisyyden edistämisessä. Hänen mukaansa turhaa sääntelyä on purettava, mutta ensin on päätettävä, mikä on turhaa ja mikä tarpeellista.
Hautala uskoi, että tulevalla kaudella mennään kohti demokraattisempaa EU:ta ja tuetaan sosiaalista ulottuvuutta.
Sarvamaa uskoi, että talouskasvun keinoista syntyy ideologisia näkemyseroja.
Sarvamaa otti esille myös Venäjä-kysymyksen. Hänen mukaansa EU:n on löydettävä yhteinen nuotti suhteessa Venäjään. Venäjän toimet vaikuttavat koko EU:n toimintaan, ja tilanne maassa on menossa huonompaan suuntaan.
Tiistaina jaetaan valiokuntapaikat. Kokoomusmepit ovat esittäneet toivomuslistansa.
Sarvamaa haluaa jatkaa maatalous- ja maatalouden kehittämisvaliokunnassa. Valiokuntaan valitaan 13 varsinaista ja 13 varajäsentä. Halukkaita on enemmän, mutta sisäpiirin tietojen mukaan Sarvamaa on vahvoilla valintaa tehtäessä.
Pietikäisen toivelistalla on talous- ja raha- sekä ympäristövaliokunta.
Jaakonsaari haluaa sisämarkkina- ja ulkoasianvaliokuntaan.
Vihreät ovat jo sopineet valiokuntapaikat. Hautala saa paikat budjetti-, kehitys- ja oikeusasioiden valiokunnassa.
SARI KESKITALO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
