Urpilainen pääsi sopuun EU:n kriisirahastosta
Kriisirahaston pääomaa voidaan kasvattaa vain yksimielisellä päätöksellä. Olemassa olevaa pääomaa voidaan hätätilanteessa käyttää määräenemmistöllä.Suomi ja muut EU-maat pääsivät maanantaina sopuun Euroopan pysyvän kriisirahaston päätöksentekoa koskeneessa kiistassa. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan saavutettu ratkaisu varmistaa, että määräenemmistö ei voi korottaa Suomen taloudellisia vastuita vastoin Suomen tahtoa.
EU-maiden valtiovarainministerit pääsivät sopuun asiasta maanantaina Brysselissä järjestetyssä ministerikokouksessa.
Rahastoon jo sijoitettua pääomaa voidaan kuitenkin hätätilanteessa käyttää määräenemmistöpäätöksellä. Urpilainen korostaa, että normaalioloissa rahaston käytöstäkin päätetään yksimielisesti. Hätätilan määrittelevät yhdessä Euroopan keskuspankki ja komissio.
Suomi jäi joulukuun EU-huippukokouksessa ainoana maana vaatimaan yksimielistä päätöksentekoa kriisirahastossa, kun muille maille sopi päätöksenteko 85 prosentin määräenemmistöllä.
Määräenemmistöisen päätöksenteon hyväksyminen olisi vaatinut perustuslain mukaan eduskunnassa kahden kolmanneksen enemmistön, mitä hallitus ei olisi pystynyt ilman opposition apua saamaan.
”Jatkossakin taloudellisten vastuiden korottamisesta tehdään päätökset yksimielisesti”, Urpilainen sanoi Brysselissä.
Urpilainen ei usko, että erimielisyys päätöksenteosta olisi syönyt Suomen poliittista pääomaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

