Maaseudulla tartutaan yhä useammin pulloon
Maaseudun tukihenkilöverkon koordinaattori Ritva Lampela arvioi, että alkoholiongelmat maaseudulla ovat lisääntyneet. Näin on kertonut useampi tukihenkilö.
Lampelan mukaan vuosina 2006–2009 muutama prosentti yhteydenotoista koski alkoholin käyttöä. Parin viime vuoden ajan noin joka kymmenes puhelu on liittynyt alkoholiin.
Tukihenkilöiden mukaan alkoholiongelmien taustalla on yleensä monia syitä: talousvaikeuksia, uupumusta ja yksinäisyyttä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen teettämän Suomi juo -tutkimuksen mukaan alkoholia juodaan Suomen eri kolkissa aika lailla samoja määriä.
Pohjanmaa poikkeaa muista eniten. Siellä alkoholinkulutus on muuta maata huomattavasti pienempää, mikä johtuu vähäisestä viinin käytöstä. Ero näkyy myös alkoholikuolemien tilastossa. Pohjanmaalla ja Lapissa alkoholiin kuollaan harvemmin kuin Itä- ja Kaakkois–Suomessa, joissa alkoholin kulutus on suurinta.
KATJA KOLJONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
