Metsäasioiden siirtoa ympäristöministeriön vastuulle harkittiin keskustan sisällä – ministeripeli käy nyt kuumana
Keskustan eduskuntaryhmä on pohtinut ministerivastuiden jakamista. Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen salkku jaetaan kahtia. Mauri Pekkarinen on kiinnostunut ministeripestistä.
Hallituksessa kevennetään Kimmo Tiilikaisen ministerikuormaa. Hänen vastuultaan siirtyvä maa- ja metsätalousministeriö saa keskustan sisältä uuden vetäjän. Kuva: Lari LievonenKeskustan eduskuntaryhmä käsitteli keskiviikkona ryhmätapaamisessa Kimmo Tiilikaisen ministerisalkun jakamista.
MT:n tietojen mukaan keskustelussa oli esillä, että maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle kuuluvat metsäasiat siirrettäisiin kokonaan ympäristöministeriön vastuulle.
Näin kehysriihen jälkeisenä torstaina valittavalle uudelle ministerille olisi jäänyt puhdas maatalousministerin salkku. Asia ei kuitenkaan saanut kannatusta ja metsäasioiden siirrosta luovuttiin. Tiilikainen jatkaa hallituksessa ympäristö- ja asuntoministerinä.
Keskusta valitsee torstaiaamuna uuden ministerin eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen yhteiskokouksessa.
Eduskuntaryhmän kokouksessa keskiviikkona pääministeri Juha Sipilä selvitti ryhmän suosikkeja puolueen seitsemänneksi ministeriksi. Lappuäänestyksessä kukin kansanedustaja sai nimetä suosikkinsa.
Keskustalähteiden mukaan pitkäaikaisella kansanedustajalla, eduskunnan varapuhemiehellä Mauri Pekkarisella (kesk.) on tahtoa ministeriksi. Pekkarinen on suosittu henkilö eduskuntaryhmän sisällä.
Tänään keskiviikkona Pekkarinen ilmaisi eduskuntaryhmän kokouksessa, että jaossa oleva valta voisi houkuttaa.
”Nyt tarvittaisiin ministeriksi aatteellinen keskustalainen eikä epäaatteellista asianhoitajaa”, MT:lle kommentoidaan.
Keskustan sisällä mietitään, millainen ministeri toisi puolueelle lisäarvoa seuraavia vaaleja ajatellen ja vahvistaisi puolueen profiilia.
Pekkarisen lisäksi toinen keskisuomalainen edustaja Anne Kalmari on tiettävästi kiinnostunut ministerinpaikasta.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajan Jari Lepän nimeä on pidetty toistuvasti esillä viime päivinä ministerispekulaatioissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
