YLIÖ Tukkuvesi kiehuu Kouvolassa

Suomessa on noin 1 400 vesiosuuskuntaa. Näistä suuri osa on haja-alueen vesihuollosta usein talkoopohjalla huolehtivia pieniä tai keskisuuria vesiosuuskuntia. Ne ostavat veden kunnalliselta vesilaitokselta ja toimittavat jätevedet kunnallisen vesilaitoksen verkostoon.

Vesiosuuskunta on usein ainoa mahdollisuus saada toimivaa vesihuoltoa haja-alueelle, jos kunta ei suostu laajentamaan oman vesilaitoksen verkostoa taajamien ulkopuolelle. Vesihuoltolain mukaan kunnalla on velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin vesihuollon järjestämiseksi, jos suurehkon asukasjoukon tarve tai terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt sitä vaativat.

Usein kunnan kannalta edullisinta on aktivoida paikallisia asukkaita toimimaan oman hyvinvointinsa puolesta kannustamalla heitä perustamaan vesiosuuskunta, joka huolehtii heidän oman alueen vesihuollosta. Siksi kunnat tukevatkin vesiosuuskuntien hankkeita taloudellisesti lainatakauksin ja investointiavustuksin.

Vesiosuuskunta on yritys, jonka tulee kattaa vesihuollon järjestämisestä aiheutuvat

kulut asiakkailtaan perimillään

maksuilla. Kunnalliselle vesilaitokselle maksettavien

vesi- ja jätevesimaksujen lisäksi pitää kattaa muun muassa taloushallinnon, vakuutusten, huoltojen ja korjausten aiheuttamat kustannukset.

Vesiosuuskunnan jäsenten vesilasku voi olla pahimmillaan jopa kaksi kertaa niin suuri, kuin heidän rajanaapurillaan, joka on kunnan vesilaitoksen asiakas. Jos alueen asukkaat olisivat olleet passiivisia ja

tyytyneet vain odottamaan, että kunta järjestää vesihuollon, olisi heidän vesimaksunsa samansuuruinen kuin muillakin

kunnallisen vesilaitoksen asiakkailla.

Ei vaikuta järkevältä, että suomalaisessa yhteiskunnassa rankaistaan aktiivisuudesta, millä edesautetaan peruspalveluiden saatavuuden laajentamista haja-alueelle.

Nopeasti ajateltuna tähän

on helppo ratkaisu: kuntien

vesilaitokset antavat vesiosuuskunnille alennusta vesimaksuista, jotta nämä voivat huolehtia omalta osaltaan kuntalaisten palvelemisesta ja usein satojen tuhansien eurojen arvoisesta verkostosta.

Valitettavasti asia ei ole näin yksinkertainen. Ainakin

isoimmissa kaupungeissa vesilaitokset ovat kaupungin omistamia yhtiöitä, joiden pitää vesiosuuskuntien tavoin kattaa vesihuollon järjestämisestä aiheutuvat kulut perimillään maksuilla. Lisäksi usein nämä laitokset tulouttavat omistajilleen vesihuoltolain mahdollistamaa kohtuullista tuottoa sen sijaan, että investoisivat saneeraustarpeessa olevaan verkostoonsa.

Kun saneeraustarve realisoituu ja vesilaitoksen on kustannusten kattamiseksi korotettava maksujaan, myös haja-alueen asukkaat ovat maksamassa näitä saneerauksia.

Kouvolassa vesiosuuskunnat ovat kyllästyneet paikallisten vesilaitosten suhtautumiseen osuuskuntien veden hinnoittelusta ja tehneet kantelun kilpailuvirastolle määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Aiemmin alueen vesiosuuskunnat saivat niin sanotun tukkuvesialennuksen, mutta kuntaliitosten myötä nämä alennukset on poistettu ja vesiosuuskunnat maksavat kunnalliselle vesilaitokselle saman hinnan, kuin kuka tahansa vesilaitoksen asiakas, vaikka vesiosuuskunnilla on huolehdittavana usein kymmenien kilometrien verkosto.

Vastaavaa suhtautumista on myös Keski- ja Itä-Suomessa, missä vesiosuuskunnilta on poistettu niiden aikaisemmin saamat alennukset. Suomen Vesihuolto-osuuskunnat ry:n tekemän jäsenkyselyn mukaan noin puolella vastanneista vesiosuuskunnista on jonkinlainen alennus vedestä ja jätevedestä.

Alennukset vaihtelivat 5–50 prosenttiin. Huomattavaa kyselyn vastauksissa oli, että usealla vesiosuuskunnalla tukkuvesialennus oli poistunut kuntaliitosten myötä.

Kyselyn perusteella osa kunnista ymmärtää vesiosuuskuntien merkityksen ja sen, että tukemalla niiden toimintaa voidaan edistää alueen asukkaiden järjestämän vesihuoltopalvelun toimivuutta haja-alueella.

Tässä taloudellisessa tilanteessa ei kenelläkään ole ylimääräistä rahaa. Sen sijaan että passivoidutaan odottamaan että joku tekisi jotakin, voi pienikin tuki ratkaisevasti kannustaa toimintaan, joka on pitkällä aikavälillä sekä haja-alueen että koko kunnan kannalta edullinen.

Nyt pitäisi löytää keino, millä tavalla kunnalliset vesilaitokset voivat myöntää alennusta kuntalaisia palveleville vesiosuuskunnille siten, että ne pystyvät kuitenkin huolehtimaan myös omista taloudellisista velvoitteistaan.

Lainsäädäntö ei estä vesilaitoksia ja vesiosuuskuntia sopimasta hintoja keskenään. Tässä tarvitaan myös kuntapäättäjien apua, sillä he ovat viimekädessä päättämässä myös omistamansa vesilaitoksen taloudesta.

Ehkäpä kuntapäättäjien, vesilaitosten ja vesiosuuskuntien edustajien kannattaisi istua saman pöydän ääreen ja katsoa kuinka homma hoidetaan kuntoon kaikkien kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Vesa Arvonen

puheenjohtaja

Suomen Vesihuolto-

osuuskunnat ry

Avaa artikkelin PDF