Kasvintuhooja-korvauksiin jatkoaikaa?
Mikäli tuottajille ei ole ensi vuoden alussa tarjolla vakuutuksia kasvintuhoojien aiheuttamien vahinkojen varalta, pitää korvausmenettelyn muutokselle säädettyä siirtymäaikaa jatkaa, sanoo maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk).
”Tuottajia ei saa jättää missään tapauksessa tyhjän päälle. Vakuutustuotteet pitää olla olemassa tai sitten lainsäätäjien pitää siirtää lain alkamisaikaa.”
Siihen Leppä ei ota kantaa, miten todennäköistä siirtymäajan venyttäminen on.
Maa- ja metsätalousvaliokunta toteaa 29.11.2012 päivätyssä mietinnössään, että valiokunnalle toimitetun selvityksen mukaan vakuutusala on tuomassa markkinoille tuotteita, joiden avulla tuottajat voivat vakuuttaa tuotantonsa.
”Mikäli tällaisia tuotteita ei olekaan tulossa, se pitää selvästi kertoa. Pallo on nyt vakuutusyhtiöillä”, Leppä sanoo.
Uudistettu laki kasvinterveyden suojelemisesta astui voimaan viime tammikuussa. Poikkeuksena on korvausjärjestelmän muutos, joka astuu voimaan siirtymäajan jälkeen ensi vuoden alussa.
Siirtymäaika säädettiin, jotta viljelijöiden käyttöön saataisiin kehitettyä torjuntatoimien korvaamiseen tarkoitettuja vakuutuksia tai rahastoja, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.
Leppä ei kerro, että maa- ja metsätalousvaliokunta olisi vakuutusten lisäksi muutoin edistänyt korvausongelman ratkaisua.
Valtio korvaa vuodesta 2014 lähtien aiempaa vähemmän vaarallisten kasvitautien ja tuholaisten hävittämiskustannuksia.
Viljelijällä on jatkossa oikeus saada valtiolta korvausta kustannuksista, jotka ovat aiheutuneet Elintarviketurvallisuusviraston tai elykeskuksen antaman torjuntapäätöksen noudattamisesta vaarallisen kasvitaudin tai tuholaisen hävittämiseksi.
Vielä tänä vuonna kasvinterveyskorvauksia maksetaan samoilla perusteilla kuin aiemmin.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
