Pankkien stressitesti ei yllättänyt: Ei paljastanut isoja ongelmia
Eteläeurooppalaisten pankkien ongelmat rajatumpia kuin vielä pari vuotta sitten.
Kaikkein epäsuotuisimman talouskehityksen skenaariossa Nordean ydinvakavaraisuussuhde laskisi 14,1 prosenttiin vuoden 2018 lopussa. Kuva: LEHTIKUVA / Mikko StigPankkien stressitestien tulokset näyttävät sen, että pankkisektorilla on menty askel normaalimpaan suuntaan, arvioi työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto. Hänen mukaansa Euroopan eteläisemmissä maissa on edelleen ongelmia, mutta ongelmat ovat rajatumpia kuin vielä kaksi tai kolme vuotta sitten.
Murto sanoo, että paras uutinen Euroopan pankkiviranomaisen EBAn eilen julkistamissa tuloksissa oli se, että yllättäviä, isoja uutisia ei ollut.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkimusjohtaja Markku Kotilainen puolestaan arvioi stressitestien tuloksia rauhoittaviksi. Hänen mukaansa stressitestit eivät paljastaneet laajoja ongelmia, jotka olisivat voineet johtaa rauhattomuuteen markkinoilla ja siten vaikuttaa negatiivisesti talouteen.
Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki ei usko, että Italian ja Saksan pankkien heikohkot tulokset pankkien stressitestissä vaikuttavat muuhun Eurooppaan. Italialainen BMPS-pankki oli ainoa, joka meni testissä pakkasen puolelle, saksalaispankit selvisivät paremmin tuloksin.
Kuoppamäen mukaan Saksan tilannetta parantaa se, että osa maan pankeista voi hyvin ja pystyy lainoittamaan yrityksiä.
EBA julkisti stressitestien tulokset myöhään eilen. Stressitestissa selvitettiin kaikkiaan 15 EU-maan 51 suurimman pankin kykyä selvitä heikosta talouskehityksestä.
Kotilaisen mukaan testissä mukana olleiden suomalaisten pankkien tulokset vastasivat odotuksia. Mukana olivat OP, Nordea ja Danske Bank.
Stressitestissä arvioitiin pankkien vakavaraisuuden kehittymistä vuoden 2018 loppuun asti kahdessa skenaariossa: perusskenaariossa sekä heikon talouskehityksen stressiskenaariossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
