
Lunta itään ja pohjoiseen – ajokeli huononee laajalti
Sunnuntain ja maanantain aikana maamme ylitse liikkuu kaikkiaan kolme nopealiikkeistä sadealuetta, jotka tuovat jonkin verran lunta maan itä- ja pohjoisosiin. Lännessä mahdolliset sateet tulevat vetenä.
Myös maanantaina lumisateet rajoittuvat itään ja pohjoiseen; etelässä ja lännessä sataa lähinnä vettä. Kuva: Petteri KivimäkiYksi lumisadealue on ehtinyt jo sunnuntaiaamuun mennessä liikkua maan pohjoisosan yli kohti maan itäosaa, mutta poutaa ei kestä kauan, sillä jo puolenpäivän aikaan länsirannikolle ja Länsi-Lappiin saapuu uusia sateita heikentäen myös ajokeliä.
Oulun eteläpuolella nämä sateet tulevat suureksi osaksi vetenä, pohjoisempana lumena. Iltaa kohden myös jälkimmäinen sadealue etenee kohti maan itäosaa, jossa sateet muuttuvat lumisemmiksi. Kaikkiaan lunta kertyy idässä ja pohjoisessa laajalti 5–10 senttimetriä.
Seuraava sadealue saapuu jo huomenna maanantaina. Myös tällä kertaa lumisateet rajoittuvat itään ja pohjoiseen; etelässä ja lännessä sataa lähinnä vettä. Maanantain jälkeenkin sää jatkuu epävakaisena, mutta sadealueiden ennustettavuus heikkenee.
Sää on yhä ajankohtaan nähden lauhaa. Keskimäärin päivälämpötilat ovat maaliskuun alussa maan etelä- ja keskiosassa nollan vaiheilla, mutta lähipäivinä ollaan +2 ja +8 asteen välillä. Lapissa päivälämpötilat ovat +2 ja -5 asteen välillä. Öisin lämpötila on nollan molemmin puolin, pohjoisessa -5 ja -10 asteen välillä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




