Savonia-palkintoPirjo Hassiselle
Vuoden 2013 Savonia-kirjallisuuspalkinnon on saanut kirjailija Pirjo Hassinen teoksestaan Popula.
Palkintoraati kiittää Populaa lämpimästi ja tarkkanäköisesti kerrotuksi tarinaksi ajan ilmiöistä Suomessa.
”Teos ottaa kantaa moniin tämän päivän ongelmiin, työttömyyteen ja ihmissuhteiden vaikeuteen sekä siihen, miten helposti tarpeettomiksi ja syrjäytyneiksi itsensä tuntevat ihmiset ajautuvat rasismin ja oikeistopopulismin verkkoon”, palkintoraati toteaa.
Kuopion kaupungin vuonna 1986 perustama Savonia-kirjallisuuspalkinto jaettiin nyt 24. kerran. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.
Palkinnon piiriin kuuluvia kirjoja raati luki viime vuoden aikana 67 kappaletta. Näistä kuusi oli ehdolla palkinnon saajaksi.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
