Netissä ääriajattelijat löytävät toisensa
Suojelupoliisin mukaan Suomen poliittiset ääriliikkeet ovat edelleen pieniä ja maltillisia.
Poliittisen historian professori Timo Soikkanen kuitenkin arvioi, että mediahuomion vuoksi ääriliikkeet pyrkivät toimimaan mahdollisimman näkyvästi, jolloin iskut yhä useammin kohdistuvat tavallisia ihmisiä vastaan.
Soikkanen kertoo, että ääriliikkeiden kannattajat löytävät usein toisensa internetistä. Hänen mukaansa ryhmien keinot ovat viime aikoina raaistuneet Suomessa ja maailmalla.
Suomalaiset ääriliikkeet turvautuvat yleensä korkeintaan lieviin rikoksiin kuten kunnianloukkauksiin ja vahingontekoihin. Väkivaltaisuuksien takana ovat Supon mukaan yleensä yksittäiset henkilöt, jotka eivät kuulu järjestäytyneisiin organisaatioihin.
Soikkasen mukaan nykyään on yhä vaikeampaa puhua ”äärioikeistosta” ja ”äärivasemmistosta”, sillä ääriliikkeiden ideologiat eivät rakennu taloudellisten teorioiden varaan.
Hänen mukaansa suomalaisten ääriliikkeiden ideologia liittyy usein maahanmuuton tai globalisaation vastustukseen. Politiikan kentällä orastaa myös jakautuminen EU:n vastustajiin ja kannattajiin.
Valtio-opin professori Mika Ojakangas kuitenkin erottaisi äärioikeiston ja -vasemmiston sen mukaan, vastustaako ryhmä jotain kansanosaa kuten äärioikeisto vai talouteen liittyviä asioita kuten äärivasemmisto.
Timo Soikkasen mukaan kansan tyytymättömyys on Suomessa kanavoitunut ääriliikkeiden sijaan populismin kasvuun. Lisänäkyvyys mediassa ei ole lisännyt ääriryhmien suosiota vaan ennemmin nakertanut sitä.
Professorit muistuttavat, että parlamentaariset liikkeet eivät yleensä ole ääriliikkeitä, sillä ne ajavat asioitaan laillisin keinoin.
Radikaalin oikeiston toiminnasta kirjaa kirjoittava kansalaisaktivisti Dan Koivulaakso kytkee ääriliikkeiden radikalisoitumisen populismin kasvuun.
Uusnatsiryhmät rakentavat monin osin samanlaista maailmankuvaa ja viholliskuvaa kuin eräät kansanedustajat niin sanotulla maahanmuuttokritiikillä, Koivulaakso sanoo.
Hänen mielestään median hampaattomuus on osasyyllinen politiikan ilmapiirimuutokseen, koska poliitikkoja ei vaadita perustelemaan mielipiteitään.
Koivulaakso oli viime kuussa puhumassa äärioikeiston uhasta Oulun Pride-kulkueen yhteydessä järjestetyssä seminaarissa, kun hänen päälleen sumutettiin kaasua.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
