Soini: "Osa ymmärtää, osa ei"
"On kiva olla hengissä kovan päivän iltana", perussuomalaisista uuteen eduskuntaryhmään loikannut Timo Soini toteaa blogissaan.
Timo Soinin mukaan hän jätti perussuomalaiset, jota ei tunnistanut enää samaksi puolueeksi puoluekokouksen jälkeen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAAPerussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini ei olisi uskonut, että hän jättää perustamansa puolueen eduskuntaryhmän. 20 perussuomalaisten kansanedustajaa Soini mukaanlukien ilmoitti tiistaina perustavansa uuden ryhmän, joka on nimeltään Uusi vaihtoehto.
"En olisi uskonut, enkä olisi halunnut nähdä sitä päivää, että jätän perustamani puolueen eduskuntaryhmän", Soini sanoo tuoreessa blogikirjoituksessaan, joka on otsikoitu "Kovan päivän ilta".
Soinin mukaan hän jätti perussuomalaiset, jota ei tunnistanut enää samaksi puolueeksi puoluekokouksen jälkeen.
"Kun ei voi jäädä, päätin lähteä. Olen saanut satoja viestejä. Osa ymmärtää, osa ei. Sadat ihmiset perussuomalaisissa tuntevat minut hyvin ja pitkältä ajalta. En päätä mitään tunnekuohussa", hän kirjoittaa.
Viime viikonlopun puoluekokouksessa perussuomalaisten puoluejohto vaihtui kokonaan. Puheenjohtajaksi valittiin Jussi Halla-aho, mikä synnytti kriisin, joka oli johtaa myös hallituksen kaatumiseen.
Soini ottaa myös kirjoituksessaan kantaa aiempaan loikkari-kirjoitukseensa. Hän sanoo, ettei poista tai sensuroi aiempaa tekstiään. Soini kirjoittaa, että julkaisi tekstin, sillä hän näki vaaran, jota hän ei halunnut uskoa.
"Se joka kiviä louhii, se niihin loukkaantuu. En selitä, enkä välitä", hän sanoo.
Aiemmassa kirjoituksessaan Soini kertoi pitävänsä loikkareita luusereina.
"Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta, on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä", Soini kirjoitti 3. kesäkuuta.
Uuden blogikirjoituksensa lopuksi Soini toteaa, että on elämä jatkuu.
"On kiva olla hengissä kovan päivän iltana."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
