Habitare esittelee esteetöntä muotoilua ikääntyville
Ikääntyvän kansalaisen keho muuttuu. Liikkuminen hankaloituu ja näkö ja kuulo muuttuvat iän karttuessa. Suomessa jo noin joka kymmenennellä arvioidaan olevan elämistä haittaava liikunta- tai toimintaeste.
Esteettömyyteen ja siihen liittyvien tiedon ja ratkaisujen parantamiseen keskittynyt Avaava-yhtiö on tuonut Habitareen Suomen ensiesittelyyn Age Man -ikäpuvun. Saksassa 19 vuoden ajan kehitetty puku vaimentaa ääniä, sumentaa näköä, kangistaa niveliä ja painaa rintakehää.
”Ikäpuvulla halutaan lisätä suunnittelijoiden ja päättäjien kokemusta siitä, miltä maailma tuntuu, kun on vanha”, sanoo esteettömyyskartoittaja Terhi Tamminen Avaavasta.
”Puku demoaa ikääntymisen tuomia tyypillisiä vaivoja. Sitä on tähän mennessä käytetty muun muassa autoteollisuuden suunnittelussa”, Tamminen kertoo. Maailmalla ikäpukua hyödynnetään paitsi vanhuustutkimuksissa, myös ergonomian säätämisessä ikäihmisille sopivaksi kodeissa ja työpaikoilla.
Senioriystävällisiä pakkauksia VTT:llä kehittävä erikoistutkija Elina Rusko pääsi messuilla ensimmäisten joukossa kokeilemaan ikäpukua.
”Tämä on aika kuuma ja vaikeuttaa varsinkin liikkeitä ylös ja alas. Sen sijaan purkki avautui näillä hanskoilla yllättävänkin hyvin”, Rusko havainnoi puvun vaikutuksia.
Esteettömyyttä pääsee messuilla kokeilemaan tänään perjantaina Invalidiliiton esteettömyyskeskus Esken rakentamalla Helppo liikkua? -radalla.
Lauantaina on tietoiskuja hyvästä kuuntelu- ja näköympäristöstä. Sunnuntaina kerätään seniorien asumiseen liittyviä tulevaisuuden toiveita ja vastataan seniorien asunnonmuutostöihin liittyviin kysymyksiin.
Habitaren kahdennentoista suunnittelukilpailun aiheena oli unitila, jossa tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa ajatuksia kaikkiin aisteihin vetoavasta paikasta, jossa voi uneksia paremmasta maailmasta.
Kilpailun tuomaroineen akateemikko Juha Leiviskän mukaan Elina Ulvion työ Heijastin poikkesi muista jo ensimmäisessä vaiheessa, ja lopputulos ylitti odotukset.
”Heijastin on yksinkertaisesti ja selkeästi toteutettu rikas tilakokemus”, Leiviskä kiittää.
Heijastimen juju on sateenkaarikalvo, joka muuttaa väriä kuvakulmasta ja valosta riippuen.
”Idea tuli ensin, ja sitten ryhdyin hakemaan netistä, mistä löytyisi materiaali, jolla idean voi toteuttaa”, Ulvio kertoo.
Habitare-suunnittelukilpailuun osallistui tänä vuonna 96 työtä.
Kaikki neljä finaalissa mukana ollutta työtä on rakennettu Habitareen.
Eco Design -erikoisnäyttelyn tämän vuoden teemana on puumateriaali, josta toteutetaan sisustamiseen liittyviä käyttöesineitä ja kalusteita.
Suunnittelun kriteereinä ovat ekologinen valmistus, materiaalivalinnat, pakkaus ja logistiikka, käyttö, huollettavuus ja kierrätettävyys. Töissä vähintään 80 prosenttia materiaalista tuli olla puuta ja loput 20 prosenttia voi olla jotakin muuta ekologista materiaalia.
Näyttelyyn tuli noin sata ehdotusta, joista näyttelyyn valittiin 45. Parhaana ratkaisuna näyttelyn kuraattori, japanilainen muotoilija Toshiyuki Kita palkitsi venäläisen suunnittelijaryhmän Ludi Architectsin puuta, paperia ja led-valoja yhdistävästä valaisimesta.
Nyt kolmatta kertaa Habitareen koottu Trash design keskittyy arkkitehtuuriin.
Helsingin designpääkaupunkivuoden 2012 paviljongin puumateriaali on muuntunut kiinnostavaksi rakennelmien, kalusteiden, kasvilavojen ja puutarhapaviljonkien kokonaisuudeksi, josta kannattaa ammentaa ideoita myös omassa ympäristössä toteutettavaksi.
Kaikki Trash design -alueen esineet on rakennettu romumuotoilija Henrik Enbomin johdolla Mäntsälän Haarajoella toimivan Trash Factoryn tiloissa. Kokonaisuuksia ovat suunnitelleet muotoilijat muun muassa Ruotsista, Kiinasta, Ranskasta, Iranista ja Suomesta.
Kaiken kaikkiaan nyt 24. kerran järjestettävässä Habitaressa on 460 näytteilleasettajaa ja näyttelyalaa yli 15 500 neliömetriä. Mukana on niin huonekaluja, keittiöitä, kodinkoneita, tulisijoja, tekstiileitä, kylpyhuoneita ja saunoja, kotiteattereita kuin materiaaleja ja tarvikkeita sekä sisustamisen pientavaroita.
Messukokonaisuudessa on myös valaistuksen erikoisnäyttely sekä antiikkia ja taidetta. Habitare on Helsingin messukeskuksessa, joka Habitaren yhteydessä julkisti uuden ilmeensä ja muokkasi nimensä lyhyemmin Messukeskukseksi.
MAIKKI KULMALA
Habitare on yleisölle avoinna
pe klo 10–19, la–su klo 10–18.
Tämä on aika kuuma ja
vaikeuttaa varsinkin
liikkeitä ylös ja alas. Sen sijaan purkki avautui näillä
hanskoilla
yllättävänkin
hyvin.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
