Asioihin voi vaikuttaa
Tässäkin lehdessä kirjoitetaan usein, kuinka kansanedustajat eivät tee mitään eivätkä ainakaan kuuntele äänestäjiä. Päinvastaisiakin esimerkkejä on.
Vuonna 2008 olin yhteydessä liikennevaliokunnassa istuneeseen Markku Pakkaseen. Ajokorttien ikärajojen vuoksi olisi minullakin ollut edessä rekka- ja linja-autokortin menettäminen.
Hän halusi viedä asiaa eteenpäin ja silloisen liikenneministeri Anu Vehviläisen suopealla esityksellä muuttaa lakia niin, että yläikärajasta raskaan liikenteen ajokorteissa luovuttiin. 2010 alusta alkaen ajaminen on ollut mahdollista yli 70-vuotiaanakin, kunhan terveys on kunnossa. Samalla muutettiin myös linja-auton ajokortti.
Näyttää siltä, että taksiala, joka silloin vastusti asiaa, on tulossa perässä. Näin edunvalvonta toimii, kun on suorat yhteydet edustajiin, jotka haluavat vaikuttaa asioihin.
Tietääkseni meitä iäkkäämpiä yrittäjiä on Suomessa enemmänkin. Nyt meillä on mahdollisuus tehdä työtä niin pitkään kuin haluamme ja kykenemme. Tämä on sitä todellista työurien pidentämistä ja hyvä esimerkki siitä, että oman maakunnan edustajan kautta voi vaikuttaa.
Pekka Niemi
Kouvola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
