Mikkelissä tehtiin peliennätyksiä ja saavutettiin hieno kävijämäärä
Kuninkuusravien kahden päivän yhteenlaskettu totovaihto oli 4 700 068 euroa, kertoo Suomen Hippoksen tiedote. Se on kahdeksan prosenttia parempi kuin Teivossa viime vuonna, mikä tarkoittaa kaikkien aikojen ennätystä hevospeleissä.
Hyvät järjestelyt vetivät paikalle yli 52 000 vierasta, ja sunnuntain 27 900 kävijää on Mikkelin yhden päivän kävijäennätys.
Suunnilleen yhtä suuri määrä raviharrastajia seurasi tot-tv:stä kilpailuja, mikä sekin on uusi ennätys.
Kuninkuusravit olivat suositut myös televisiossa. TV2:n Ravisuora-lähetykset keräsivät 516 000 katsojaa.
Viikonloppu tuotti vielä yhden ennätyksen, kun lauantaina Toto75-pelissä löytyi vain yksi seitsemän oikein kuponki. Eteläsavolaiset työkaverukset korjasivat alavoittoineen koko 996 173 euron potin.
Kun sää suosi Mikkelin raviviikonloppua lukuun ottamatta lauantain ukkoskuuroa, oli viikonloppu myös urheilullisesti tuloksekas. Nopeana tunnetulla radalla tehtailtiin jälleen runsaasti ennätyksiä.
Ensi vuonna Kuninkuusravit järjestetään Kuopion Sorsasalossa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
