Maatalousneuvottelut katkeamispisteessä
Maatalouden kansallisista tuista tuskin päästään sopimukseen valtion ja tuottajajärjestöjen kesken. Siihen viittaa neuvotteluille perjantaina asetettu kahden viikon määräaika.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoi torstaina, ettei hän suosittele ratkaisun hyväksymistä, jos tuet taas pienenevät. ”MTK haluaa panna pisteen jatkuville tukileikkauksille.”
Marttila muistutti, ettei maatalous ole säästynyt leikkauksilta, vaikka monet niin väärin ja tarkoitushakuisesti väittävät. Maatalousleikkaukset eivät vain ole olleet esillä, koska jo edellinen hallitus päätti leikkauksista etukäteen.
Ensi vuonna kansalliseen tukeen on käytettävissä 75 miljoonaa vähemmän kuin 2013. Leikkaus on 19 prosenttia.
Suurimmat ongelmat ovat pohjoisen nautatuen jääminen pienemmäksi kuin etelässä, tukien yleinen höylääminen ja sikatalouden kriisituen rahoitus, MTK:n maatalousjohtaja Minna-Mari Kaila kertoo.
Kriisitukeen MTK vaatii rahoitusta muualta kuin kansallisen tuen määrärahasta.
Kahden viikon määräajan jälkeen valtio voi päättää tukiratkaisusta yksin.
Heikki Vuorela
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
