Mielenkiintoisia taukohevosia
Keskiviikon ravikierroksesta saattaa tulla tosi häijy, sillä monet suosikit ovat haavoittuvaisia ja mukana on lisäksi paljon taukohevosia, joiden todellisesta vireestä ei ole takeita.
Vihjesysteemin tukipilariksi valikoituu silti tähän asti vain Yhdysvalloissa kilpaillut ja nyt reilusti yli vuoden tauolta mukaan tuleva Uptown Lindy.
Nelivuotias tamma aloittaa Suomessa Leo Mönttisen valmennuksessa.
Koelähtö sujui erittäin positiivisissa merkeissä, ja kun jatkuvasti hyvin menestyvä Mönttinen vielä kehui hevosta, sillä on varmasti mahdollisuutensa.
Sen voittosumma on niin pieni, että sarja ei ole ainakaan liian vaativa.
Kaksi vuotta sitten Ruotsin Derbyssä kolmanneksi sijoittunut Aga Khan Boko ei ole myöskään kilpaillut tuon syksyn jälkeen. Se on edelleen osaomistajansa Timo Nurmoksen treenilistoilla, vaikka on ollut useamman kuukauden Suomessa Pirjo Vauhkosen ja Janne Virtasen hoivissa. Sitä on valmennuksen ohessa samalla hoidettu.
Jyväskylässä ennen joulua juostu koelähtö ei kertonut vielä paljon, mutta tallitietojen mukaan Aga Khan Boko on treenannut hyvin eikä ole vailla mahdollisuuksia keskiviikon pitkällä matkalla. Ikäluokkahevosella on luonnollisesti reilut tienestit, mutta lähtö ei ole kuitenkaan avoimen luokan tasoa.
Suomenhevoskohteen suosikki Pelikka kerää kovimmat kannatuslukemat. Viime vuoden lopulla koko ajan parantanut Pelikka sai vetää tiukan joulukuun jälkeen henkeä, ja olisi melkoinen ihme, jos se pystyisi jatkamaan heti yhtä loistokkaasti.
Pelikka ansaitsee suosikkiasemansa, mutta tehtävä ei ole mikään läpihuutojuttu. Kaveriksi on hyvä ottaa ainakin Yllin Kyllin, joka Teivon keulavoiton jälkeen saa takarivistä suotuisan selkäjuoksun. Yllin Kyllin kirii sopivan tilaisuuden saadessaan terävästi.
Viime keskiviikkona lupaavasti spurtannut Goldshoe Elina on avauskohteen ideamerkki.
Se voi saada sisäradalta unelmajuoksun kärjen takana, eikä täydestä matkasta ole silloin yhtään haittaa.
Päätöskohteesta nostetaan esiin Harbor Boy, joka saattaa johtoon päästessään vetää maaliin asti.
Kouvolassa se eteni kolmatta rataa pitkin johtohevosen rinnalle, josta kesti ihan hyväksyttävästi perille.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 3 Southwind Tequila, 5 Gunrunner, 1 Goldshoe Elina (9, 6)
2. lähtö: 3 Uptown Lindy (2, 8)
3. lähtö: 2 Classic Frido, 5 Grainfield Hugo, 3 Madickens Stjärna, 4 Marybella, 10 Felicia Factor, 1 Herkules Fortis (11, 9)
4. lähtö: 6 Aga Khan Boko, 9 Global Kid (11, 14)
5. lähtö: 4 Pelikka, 9 Yllin Kyllin (5, 7)
6. lähtö: 5 Harbor Boy, 9 Juan Pablo Point, 11 Di Luca, 7 Deep Insight, 1 Lord Seger (8, 10)
3 x 1 x 6 x 2 x 2 x 5 = 360 riviä = 36 euroa
TERO SIPAKKO
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Goldshoe Elina/Esa Holopainen 2100 12,7a 32 100 9/23,4ax 9/19,3a 7/17,4a 2/14,3a
2 Citius* (SE)/Jarmo Saarela ‘’ 14,0a 27 739 3/16,2 6/16,4a 6/15,4a 2/17,5a
3 Southwind Tequila (US)/Kari Venäläinen ‘’ 13,0a 32 599 3/15,8a 1/16,4a 1/17,3a 6/15,9a
4 Power Cake/Mika Forss ‘’ 14,0a 24 895 7/17,8a 7/17,0a 7/17,7a 4/18,2a
5 Gunrunner/Mikko Niemistö ‘’ 15,3a 32 010 4/18,1a 9/16,8a 1/16,4a 1/19,0a
6 Leonas Smilla (SE)/Robert Wesslin ‘’ 14,0a 30 415 1/17,5a 2/16,5a 4/20,0a 4/17,6a
7 Golda Jackal/Hannu Hietanen ‘’ 13,8a 24 915 5/19,4a 8/16,5a 7/16,3a 3/14,6a
8 Torun Palema (SE)/Antti Teivainen ‘’ 15,4a 24 412 7/16,5a 4/16,9a 7/m18,0 4/17,0a
9 Bluehill’s Mack/Juha Kokko ‘’ 14,4a 29 870 1/14,9a 3/15,9a 4/15,3a 6/18,2a
10 Mr Icebreaker/Riku Taipale ‘’ 14,1a 29 515 6/16,0a 7/19,9a 10/20,6a 7/17,0a
11 Hill Quito/Ari Moilanen ‘’ 13,4a 28 675 5/16,8 6/17,1a 8/m19,7 7/18,4a
12 Emilio Jet/Toni Muhonen ‘’ 14,4a 29 610 4/16,2a 5/16,3a 3/19,9a 10/16,0a
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Striking Hall (SE)/Hannu Hietanen 2100 15,5a 4 486 4/17,6a 7/17,7a 2/16,5a 2/18,0a
2 Smiling Igor/Kari Venäläinen ‘’ 16,5a 5 710 6/19,8a 1/17,6a 9/19,0a 2/16,5a
3 Uptown Lindy*/Jani Ruotsalainen ‘’ 14,1a 6 011 3/14,6a 5/14,2a 0/15,9a 2/18,0
4 Leemark’s August/Tommi Kylliäinen ‘’ 16,1a 4 820 4/17,5a hpl 7/18,3a 1/17,6a
5 Timovei/Markus Dahlström ‘’ 16,8a 6 870 3/16,8a 6/17,9a -a hpl 3/17,9a
6 Critical Music/Jarmo Saarela ‘’ 15,8a 5 850 5/16,9a 2/15,8a 7/19,1a 2/17,9a
7 Stratus K.A./Antti-Joonas Heikkinen ‘’ 16,1a 6 510 6/18,4a 4/18,2a 7/18,6a 2/18,0a
8 Vivian Caramel/Juha Utala ‘’ 16,0a 5 040 10/17,0a 4/18,1a 1/16,0a 3/17,0a
9 Hard Rock Fellow/Sami Sandberg ‘’ 16,6a 6 310 2/17,8a 3/16,8a 4/18,5a 3/16,6a
10 Photomani/Arto Laaksonen ‘’ 17,0a 6 920 7/18,9ax 8/17,1a 1/20,0a 1/18,1a
11 Yepster/Petri Ripatti ‘’ 15,6a 5 690 8/17,3a 5/18,2a 3/18,6a 2/18,5a
12 An-Anna Bella/Antti Teivainen ‘’ 16,4a 7 895 1/17,7a 2/16,4a 7/18,0a 1/17,2a
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Herkules Fortis/Kari Venäläinen 2100 16,8a 4 120 6/19,4 4/19,1a 5/18,2a 5/16,8a
2 Classic Frido/Seppo Markkula ‘’ 15,9a 4 730 7/19,1x 1/17,7L 1/15,9a H 12.1.
3 Madickens Stjärna/Hannu Hietanen ‘’ 16,5a 4 110 3/17,0 -a hpl 7/18,5ax 3/16,5a
4 Marybella/Antti Teivainen ‘’ 17,0a 2 950 1/18,1a 4/17,3a 6/17,6a 2/17,0a
5 Grainfield Hugo/Tommi Kylliäinen ‘’ 16,5a 4 520 4/17,1 4/17,7a hlo12/17,4a 1/17,2a
6 Goldshoe Rolei/Esa Holopainen ‘’ 16,2a 4 360 5/20,2a 5/16,9a 3/19,3a 4/18,4a
7 Hurdy Gurdy/Sami Sandberg ‘’ 14,0a 4 080 6/17,1a 5/16,4a 7/17,2a 2/20,8a
8 Fantastic Fullhand/Tapani Jauhola ‘’ 16,3a 4 120 5/18,9a 8/18,2a 4/18,1a 5/16,7a
9 Samba Pa Ti/Jarkko Ristimäki ‘’ 17,2a 4 150 5/19,0a 9/18,5a 3/20,5a 8/18,5a
10 Felicia Factor/Peter Lindroos ‘’ 16,6a 3 570 6/17,2 2/16,6a 1/18,3 K 10.1.
11 Super Diesel/Pertti Puikkonen ‘’ 16,5a 4 790 3/18,0a 3/16,5a 2/17,9a H 12.1.
12 Quick King/Harri Koivunen ‘’ 16,4a 4 270 9/18,0a 2/18,1a 1/20,2a 6/16,4a
4. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki
1 Photocopy Jerk/Janne Ranta-Krenkku 3100 16,0 37 205 1/16,0 1/16,4a 5/15,3a 9/17,6
2 Tiger Wood/Antti Teivainen ‘’ 15,8 39 110 8/16,0a 10/17,0a 8/19,8 hpl
3 Natari Streamline* (SE)/Marco Hautakoski ‘’ 16,4 29 474 7/15,6a 3/19,5 4/19,0 10/17,0
4 Enzo Wibb (SE)/Jani Hautaviita ‘’ 14,8 35 669 hll 0/m-x 7/14,8x 3/17,1
5 Road Meester/Mika Forss 3120 16,6 98 470 7/17,4 5/14,1a 3/17,0 3/17,9
6 Aga Khan Boko* (SE)/Ari Moilanen ‘’ 17,5 113 088 4/13,9a -a -a 1/18,6
7 Humble Broline (SE)/Jani Ruotsalainen ‘’ 15,5 71 303 9/16,8 4/16,9 3/15,5a 4/17,2
8 Rainbow Zet/Mikael Kopola ‘’ 14,8 88 305 7/16,1a 5/15,7a 5/15,1a 3/15,3a
9 Global Kid* (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 16,3 65 896 1/16,8 3/17,3 1/14,8a 2/18,0
10 Montalbano/Peter Lindroos ‘’ 15,6 89 030 3/16,3a 2/16,3 7/14,7a 6/20,3a
11 Alice Laukko/Harri Koivunen ‘’ 14,8 105 950 2/15,4a 2/16,6 1/15,1a 2/14,2a
12 Albino Star/Hannu Torvinen ‘’ 15,9 94 430 3/17,9a 8/15,5a 4/16,2a 11/16,4a
13 Rafting Meslois (FR)/Esa Ylilammi ‘’ 14,1 94 412 0/15,8 12/16,8x 4/17,9 2/19,1a
14 Super Sprinter/Juha Utala ‘’ 15,0 115 620 1/17,5a 1/13,6a 1/15,9a 6/17,1a
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Kertova/Ari Moilanen 2100 23,8a 58 092 10/27,4x 7/27,1a 4/27,9L 2/30,9
2 Tutun Taika/Seppo Markkula ‘’ 23,8a 41 185 3/27,4a 3/25,1a hpl 9/28,8
3 Rinssieversti/Pertti Puikkonen ‘’ 23,0a 59 695 13/27,0 10/26,9 9/29,4 9/28,1
4 Pelikka/Markus Dahlström ‘’ 23,7a 57 878 1/26,7a 1/25,4a 2/25,9 1/28,8a
5 Tuhti-Parooni/Antti Teivainen ‘’ 25,4a 49 970 1/26,9L 5/27,8 4/27,8a H 12.1.
6 Joiviri/Arto Laaksonen ‘’ 25,8a 57 000 9/27,3a 9/28,3 4/27,0a H 12.1.
7 Turbo-Urpo/Kari Rosimo ‘’ 23,8a 62 720 9/27,1ax 1/25,7 3/27,4x H 12.1.
8 I.P. Piirto/Hannu Hietanen ‘’ 22,8a 51 426 hlo5/27,9L 7/29,2ax 8/28,0x 4/31,4
9 Yllin Kyllin/Teemu Okkolin ‘’ 24,7a 50 730 3/27,2a 2/25,5a 6/29,2a 1/27,2a
10 Vieskerin Valo/Pertti Niveri ‘’ 21,3a 61 070 4/26,0a 5/24,3a 11/25,7a 3/29,0
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Lord Seger/Seppo Markkula 2100 15,0a 15 800 3/15,4a 3/17,3a 1/15,7a 3/16,5a
2 Hot Boy Go/Jarmo Saarela ‘’ 14,2a 19 000 3/16,7a 4/14,8a -a hll 11/18,3a
3 When In Rome/Kari Venäläinen ‘’ 14,8a 19 750 11/18,4a 8/20,2a 6/16,6a 7/19,9a
4 Iris Mic (SE)/Kari Rosimo ‘’ 13,4a 18 575 2/16,6L 5/17,0a 7/15,8a 6/16,9a
5 Harbor Boy/Riku Taipale ‘’ 14,5a 20 550 1/17,7a 5/18,3a 4/19,8a 7/18,0a
6 Stensro Ivar* (SE)/Peter Lindroos ‘’ 15,0a 19 111 8/18,4a 6/15,1a 6/m21,4 2/15,8a
7 Deep Insight/Pasi Tikkala ‘’ 15,3a 17 230 8/19,6a 4/18,7ax -a hpl -a hpl
8 Xpress Kemp/Markku Nieminen ‘’ 14,5a 17 710 2/15,6 2/14,5a 7/15,9a 4/18,5a
9 Juan Pablo Point/Ari Moilanen ‘’ 12,5a 20 860 3/14,3a 5/14,5a 8/15,7a 7/16,1ax
10 Strong Buddy/Mika Forss ‘’ 15,5a 19 220 3/17,0a 6/16,3a 5/17,7a 2/19,4a
11 Di Luca/Jarmo Virtanen ‘’ 15,0a 16 110 8/17,9a 6/17,7a 3/17,4a 3/15,4a
12 Let Me Dream/Antti Teivainen ‘’ 16,0a 18 770 1/15,5 2/18,3a 4/18,0a 1/19,3a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
