vierasyliö Halutaanko vapaa-ehtoistoiminta lopettaa?

Vapaaehtoistyö oli näkyvästi esillä joulukuun 3. päivänä, jolloin vietettiin vapaaehtoisten päivää. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimi päivän suojelijana korostaen vapaaehtoisten tekemän työn arvoa ja merkitystä.

Samana päivänä Yle uutisoi vapaaehtoisten palokuntien toiminnan vaikeutuvan EU:n ammattikuljettajadirektiivin takia.

Uutinen pysäytti miettimään, ketä jatkuvasti tiukentuva sääntely oikeasti palvelee. Käykö loppupelissä niin, että sinänsä

yhdeltä kantilta hyvää tarkoittavan sääntelyn seuraukset ovatkin laajemmin katsottuna negatiiviset?

Ylen uutisessa kerrottiin, että vapaaehtoisissa palokunnissa kuljettajina toimivien on jatkossa suoritettava ammattikuljettajilta nykyisin vaadittava jatkokoulutus.

Pelastustoimen tehtäviin liittyvät ajot on rajattu lain ulkopuolelle, eli nykyiset vapaaehtoiset kuskit saavat jatkaa hälytys- ja muita pelastustoimen tehtäviin liittyviä ajoja ilman jatkokoulutusta. Mutta kaikki

muu ajo, kuten vedenkuljetus ja muut vpk-yhdistysten varainhankintakuljetukset ovat uuden lain piirissä.

Jos vapaaehtoiset palokuntalaiset ajavat säiliöautolla vettä esimerkiksi talvella luistinratojen jäädytykseen tai kesällä maatilojen kuivuneisiin kaivoihin, näitä ajoja voi hoitaa jatkossa vain ammattikuljettajan tutkinnon suorittanut.

Lisäksi poliisin tulkinnan mukaan tarvitaan liikennelupa, kun vpk-yhdistys kuljettaa vettä varainhankintatarkoituksessa. Paloauto on varustettava piirturilla. Kilpailulainsäädäntökin rajoittaa.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi tulkitsee lakia uutisen mukaan tiukasti. Ellei vpk noudata

lakia, siitä voi seurata useiden tuhansien eurojen sakko.

Lainmuutos rokottaa vpk-toimintaa kahdelta suunnalta.

Muutoksista aiheutuvat kustannukset ovat monille vapaapalokunnille liikaa. Ja kun ei ole koulutuksen suorittaneita kuskeja, ei ole myöskään näitä

ylimääräisiä ajoja, jotka ovat usein pieni mutta tärkeä lisä yhdistysten tuloihin, joilla

palokuntayhdistykset hankkivat pelastustoimen tehtävissä tarvittavaa kalustoa ja varusteita.

Vaatimus jatkokoulutuksesta olisi helpompi ymmärtää, jos kysymys olisi oikeasti turvallisuuden lisäämisestä.

Mutta tästähän ei ole kysymys. Tulipalokiireessä tapahtuvaan ajoon riittää jatkossa vähemmän koulutettu kuski kuin rauhalliseen ja kiireettömään vedenajoon.

Mistä sitten on kysymys?

Siitäkö, että ammattikuljettajien jatkokoulutusta järjestävät yritykset ovat onnistuneet vakuuttamaan päättäjät siitä, että vpk-kuskit ovat kiireetöntä vettä ajaessaan vaaraksi liikenteessä ja tarvitsevat lisää koulutusta? Vai siitä, että ammattikuljetusfirmat ja vpk:t halutaan kilpailusyistä samalle viivalle?

Ammattikuljettajan koulutusvaatimusten ulottaminen kiireettömiin vpk-ajoihin on epäonnistunutta yhteiskunnallista osaoptimointia.

Vaikuttaa siltä, että uuden lain sisällöstä päättäneiltä poliitikoilta on jäänyt vastaamatta muun muassa seuraaviin kysymyksiin.

Mitä tapahtuu kansalaisten turvallisuudelle, jos sopimuspalokuntien toiminta loppuu kiristyvien säädösten takia?

Suomen pinta-alasta 90 prosentissa pelastustoimen hälytystehtävät hoitaa sopimuspalokunta. Tällä alueella asuu noin 46 prosenttia suomalaisista.

Vpk-toiminnan jatkuvuudesta ollaan perustellusti huolissaan. Ongelma koskee ennen kaikkea harvaan asuttua, pitkien välimatkojen maaseutua, mutta myös ydinmaaseudulla ja kaupunkien läheisellä maaseudulla on ongelmia.

Sopimuspalokuntalaisten riittävyyttä ja saatavuutta

uhkaavat monet tekijät. Väestö

ikääntyy, eikä uusia tai nuorempia vapaaehtoisia palomiehiä ja -naisia tahdo löytyä riittävästi. Ihmisten työssäkäyntialueet kasvavat, mikä aiheuttaa ongelmia erityisesti päiväsaikaan tapahtuvissa

lähdöissä.

Niin toivottavaa kuin kansalaisten turvallisuus ja palvelutaso olisikin säilyttää lisäämällä ammattihenkilöstön ja -palokuntien määrää, se ei ole mahdollista tiukentuvan julkisen talouden puristuksessa.

Kuka jäädyttää luistinradat jatkossa, jos eivät vapaaehtoiset?

Vpk:t ja järjestöt ovat kuntien

elintärkeitä kumppaneita. Esimerkiksi kuntien liikuntatoimi

tarvitsee järjestöjen ja vapaaehtoisten kaiken avun, jotta palvelut ja infra saadaan säilymään. Julkisen talouden kiristyessä näitä kumppanuuksia pitäisi tukea ja vahvistaa, ei

rajoittaa uusin säädöksin.

Mitkä ovat yhteiskunnalle

toisaalla aiheutuvat kustannukset, jos kylien ja kortteleiden luistinradat ja hiihtoladut jäävät hoitamatta?

Lapset, nuoret, työikäiset ja ikäihmiset pitäisi saada liikkumaan paljon nykyistä enemmän. Suomalainen hyvinvointivaltio kaatuu omaan mahdottomuuteensa, jos terveyttä ja hyvinvointia tukeva ennaltaehkäisevä työ hiipuu. Tätä työtä tehdään järjestöissä ja vapaaehtoisten toimesta monella muullakin sektorilla.

Vapaaehtoisten tarve järjestöissä vain kasvaa, mutta työläs byrokratia syö ihmisten ja koko toiminnan resursseja. Tämän totesi myös Soste ry tuoreessa järjestöbarometrissaan.

Vääristääkö tämänkaltainen vapaaehtoisten palokuntien varainhankinta ihan oikeasti kilpailua?

Onko kokonaisuus enää

kenenkään hanskassa?

Tällaiset esimerkit syövät uskoa siihen, että turhaa lainsäädäntöä oltaisiin vakavalla mielellä karsimassa.

RITVA PIHLAJA

Kirjoittaja on tutkija ja

erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmässä.

Avaa artikkelin PDF