Kuitupuu on hinnoiteltu jäännöseräksi

Kuitupuu on kirjoittajan mielestä aliarvostettua. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto

Metsänomistaja pääsee avohakkuun jälkeen varsinaisille tuloille vuosisadan toisella puoliskolla. Edellyttäen, että on elossa, hoitanut harvennukset, ja puut turvonneet tukeiksi.

Rahallisesti niukkatuottoinen aika on pitkä, koska hoitoharvennuksilta kertyy pääasiassa vähäarvoista kuitupuuta. Kuitupuuhakkuiden tuotolla lähinnä katetaan syntyneitä taimikon perustamis- ja myöhempiä hoitokustannuksia.

Ensiharvennukset eivät aina kata korjuukustannuksia, kuten metsätoimijoilla on tiedossa. Puut hakataan ja viedään, kun maksetaan lystistä vähän lisää.

Kuitupuun keskimääräinen pystyhinta on noin 16 euroa kiintokuutiolta. Kiintokuutioon menee noin 1,4 pinokuutiota puuta.

Sata kiintoa on metrin korkea ja leveä sekä 100 metriä pitkä pino kiinteäksi muunnettua puuta. Pinokuutiona pinon pituus on 140 metriä. Määrä tekee rahassa 1 600 euroa miinus 30 prosentin pääomavero. Vero on sama mummon ja papan ensimmäisestä kantorahasatasesta ja sijoittajamiljonäärin tuotoista.

Metsänomistajan saaman kantorahan osuus massateollisuuden kustannuksista on 4–5 prosenttia eli jotakuinkin yhtäläinen kuin rukiilla ruisleivän hinnassa. Rukiin kasvatus kannattaa vain tukien avulla.

Vuosikymmenien kuluessa kuitupuun hakkuista onkin tullut lähes välttämätön paha. Molemmat tuotannon lajit edustavat niin sanottua arvotonta alkutuotantoa.

Jos oma talo, talousrakennukset ja kuivuri lämpiävät puilla, saa huippuhinnan puistaan, kun polttaa ne energiaksi. Yksi kiintokuutio vastaa 200 litraa öljyä. Sata kiintokuutiota tekee 20 000 litraa ja öljyn hinnan tiedämmekin.

Jos polttopuusta on pulaa, on edullisinta polttaa vaikka tukkia. Tukista saa myytäessä noin 55 euroa kuutiolta. Jos ostat yhden puukuution edestä öljyä, saat pulittaa reilut 200 euroa. Samassa itsekkäässä markkinataloudessahan metsänomistajakin elävät.

Muistettakoon, että myös teollisuus on ajoittain harrastanut metsänomistajalle arvokkaamman tukkipuuosan ”polttamista” eli kuiduttamista jopa kartellien turvin. Miksei myös vähän paksumpi ainespuu voi mennä yhtä suruttomasti vaikkapa polttoon?

”Kansantaloudellisesti myös näyttää olevan järkevää” maksaa tuontikuidusta 40–50 prosenttia parempaa hintaa kuin suomalaisesta puusta. Metsänomistajien lähes miljoonapäisestä seurakunnasta ei ole vastaanpanijoiksi, kuten jäänmurtaja- ja paperimiehistä.

Yhtä lailla kuin sellun tuotannon ammattilaiset saavat raaka-aineen jalostuksesta työtä ja tuloa, sitä saavat myös metsissä ja aitovierillä työskentelevät suomalaiset – jos käytetään suomalaista puuta.

Vaikka sellu, bioraaka-aineet tai ruis sosialisoitaisiin yhteiskunnalle ilmaiseksi, muut tekijät nielaisevat nopeasti tuon 4–5 prosentin edun.

Tänä päivänä monet alkutuotteet, kuten kuitupuu, on kalliiseen aikaan nähden – jossa kuitukuution hinnalla saa verojen jälkeen pari kolme grillattua makkaraa – hinnoiteltu marginaaliseksi jäännöseräksi. Suoraan sanoen se alkaa muistuttaa taannoista kehitysmaiden hyväksikäyttöä, riistotaloutta.

Arvi Pöyhönen

Suonenjoki

Avaa artikkelin PDF