Pakkoeläkkeelle vai pakkotyöhön?

Hölmöläiset yrittivät jatkaa peittoa pääpuolesta ottamalla pidennyspalat jalkopäästä. Jotain samaa on eläkekeskustelussa.

Vuosien kohkaaminen työvoiman loppumisesta kuulostaa edelleen kehnolta

vitsiltä. Meillä ei ole tarpeeksi työtä. Jos siis työtä järjestetään vanhoille, on se nuorilta pois.

Maan hallituksen ja muiden yhteiskuntafilosofointia harrastavien pitäisikin keskittyä työllisyyttä tukeviin asioihin.

Kannattaisi pohtia esimerkiksi ydinvoimaa muutenkin kuin puhtaasti teollisuuden kannalta. Reilu uusiutuvaa energiaa tukeva ”risupaketti” ei ehkä olisi teollisuudelle ydinvoiman veroinen, mutta se toisi suoraan töitä useille suomalaisille.

Kuntien ja valtion byrokraatit voisi valjastaa tulkitsemaan hankintalakia kotiin päin niin paljon kuin pykälät laadusta, toimitusvarmuudesta ja ympäristötekijöistä sietävät.

Eurosta eroamistakaan ei kannattaisi julistaa tabuksi. Olemme vuosia lihottaneet Saksan taloutta, kun oman talouspolitiikan harjoittaminen on jäänyt kovin rajalliseksi.

Ei ehkä olisi devalvaatioin ja palkanalennuksin järkevää yrittää kilpailla bulkkityön hinnoissa halpamaiden kanssa. Halpamarkkinoille olemme kumminkin lipumassa, jos emme pysty kustantamaan kaikille kunnon koulutusta ja työkokemusta.

Hyvinvoinnin ja nykyisen niukan työn pitäisi jakautua tasaisesti kaikille. Melko tasa-arvoinen kansa on ollut menestyksemme tae. Harvainvallat ja luokkayhteiskunnat eivät ole pystyneet samaan.

Hyvä lukija, huomaa viimeistään nyt, että saatan esittää värittyneitä mielipiteitä, koska oma eläkeikäni ei ole enää pelkkä epämääräinen utu taivaanrannassa.

Yritän kuitenkin olla rehellinen, kun sanon, että toisaalta uskon työn maittavan vielä nykyisen eläkeikärajani jälkeenkin. Toisaalta en haluaisi olla tulppana nuorille ja innokkaille.

Jotain positiivista on jo tapahtunut. Tilastojen mukaan suomalaiset jäävät vuosi vuodelta vanhempina eläkkeelle ja eläkkeellä olevat tekevät yhä enemmän töitä.

Osalle varmaan eläkkeen superkarttuma on ollut houkuttava, mutta tiedän sellaisiakin, jotka jaksavat oikeasti innostua töistä varttuneinakin.

Myös yleinen ilmapiiri, hyvä terveydenhuolto, fyysisesti entistä helpommat työt, paremmat työolot ja -välineet ovat mahdollistaneet jaksamisen pidempään.

Jos käy niin, että hallitus mahtikäskyllä

laittaa kaikki eläköityvät vielä muutamaksi vuodeksi työhön (, jota siis ei ole), voi kansa ja kansantalous nykyistä huonommin. Jos taas kehitetään joustavia, osin vapaaehtoisuuteen pohjautuvia malleja, saatamme vielä pelastua.

Ensiksikin pitäisi ottaa huomioon työtehtävien rasittavuus yksilöllisesti. Varttuneiden työtaakkaa pitää keventää tarvittaessa työaika- ja muilla joustoilla.

Tärkeintä olisi luopua lyhytnäköisestä tuottavuuteen tuijottamisesta ja uskoa, että järkevällä työtahdilla säästetään pitkällä tähtäimellä. Työstään innostunut ihminen voi hyvin eikä sairastele. Ennen kaikkea hän saa työssään paljon aikaiseksi.

Johdon ja työtovereiden pitäisi aidosti kannustaa vanhoja – ja muitakin – työntekijöitä. En siis tarkoita teennäistä sekundan kehuminen fantastiseksi, vaan kiittämistä oikeista onnistumisista.

Suomalainen johtamiskulttuuri kaipaa edelleen muutosta. Innostavat johtajat on nostettava esimerkeiksi muille. Pikku-Putinit, jotka onnistuvat vain lamauttamaan alaisensa synkillä tulevaisuudenkuvillaan, pitää pudottaa jalustaltaan.

Jottei totuus unohtuisi: Nyt eläkkeelle jäävät ovat eläkkeensä ansainneet. Työtä

on tehty kovasti jo nuorena. Ei kuljettu merkkivaatteissa, vaan paikatuissa. Ei käyty Kaukoidässä, hyvä jos Ruotsissa

– silloinkin työn perässä.

Vaan raja se pitäisi olla eläkkeilläkin. Viisinumeroisia kuukausieläkkeitä ei tarvitse kukaan. Eivät varsinkaan ne, jotka niitä nyt saavat, koska heillä on sukanvarteen jäänyt muutakin kuin turvonnut jalka. Ei sillä maan taloutta korjata, mutta moraalisena viestinä se olisi verraton.

jukka.pasonen@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF