Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Ravit Vahvoja suosikkeja

    Pohjoismaiden mestaruudessa parhaaksi suomenhevoseksi osoittautunut Pulun Pilke ja erittäin vakuuttavasti lähtöjään hoidellut Callum nauttivat vastustajienkin kunnioitusta ja saattavat selvitä tehtävistään jopa helpolla.

    Turun kilpailu oli Pulun Pilkkeelle toki erittäin vaativa, kun se joutui juoksemaan raastavassa tempossa pitkään kuolemanpaikalla ja lopussa kaksi norjalaishevosta tuli ohitse. Pulun Pilke oli maalissa selvästi väsynyt. Se on saanut olla startin jälkeen varmasti kevyemmällä laitolla eikä ole tällä kertaa välttämättä aivan yhtä hyvä.

    Täytyy kuitenkin muistaa, että Pulun Pilke on joutunut nöyrtymään ennenkin, eikä se ole ottanut noista starteista itseensä.

    Sisäpuolella on jälleen nopeita kavereita. On kuitenkin melkoinen ihme, jos joku niistä rupeaa rimpuilemaan vastaan, kun Mika Forss luotsaa ajokkinsa rinnalle johtopaikkaa kyselemään. Ja kärkeen päästessään Pulun Pilkkeen täytyy olla vahvoilla, vaikkei se olisi sataprosenttinen.

    Callum on kokenut kuudessa kilpailussa vasta yhden tappion, joka tuli kesäkuussa alimman T75-divisioonan finaalissa Shadow Woodlandille. Callum teki tuolloin täydellä matkalla kovan ajan 14,2a ja oli erittäin hyvä, mutta kilpailun jälkeen tuli kuitenkin parin kuukauden tauko.

    Porin paluustartissa Callum laukkasi samaiselta voltin nelosradalta, joka sillä on nyt Vermossa. Sen onneksi lähtö uusittiin, ja toisella kerralla kaikki meni hyvin. Callum juoksi parijonossa ja jyräsi kirivaiheessa ykköseksi.

    Vermossa voltissa on enemmän tilaa, eikä laukkariskiä voi pitää erityisen merkittävänä. Pitkästä kolmen kilometrin matkasta on Callumille todennäköisesti pelkästään etua, sillä se on tehnyt normaalimatkalla väkeviä esityksiä johtohevosen rinnalta.

    Risto Airaksisen tallin Absolut Newport on avauskohteen täky. Se oli kesällä sairaana, mutta teki radalle päästyään heti hyvän esityksen, vaikka jäikin yhdeksänneksi.

    Kouvolan välistartissa hevonen tsemppasi kuolemanpaikalta rehdisti perille ja hävisi vain vähän. Sillä oli Kouvolan kaarteissa hienoisia ongelmia, joten sisäradalle pääseminen saattaa auttaa paljon.

    Tarantino on mennyt johtavan rinnalta kahdesti alle 1.14-ajan, ja kun sen pitäisi olla jalkojen puolesta paremmalla tolalla kuin viime startissa, sitä on paha jättää pois peleistä.

    Absolut Newportin tallikaveri Vanity Hoss tulee viidenteen kohteeseen yli kolmen kuukauden tauolta. Se aloitti keväällä Airaksisen valmennuksessa paljon pidemmältä huililta heti voitolla ja vielä samalta lähtöpaikalta, joten suosikkiasema on perusteltu.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 3 Absolut Newport, 4 Tarantino (5, 9)

    2. lähtö: 3 Elora Hanover, 8 Alien Lady, 7 Penelope Press, 4 Tilde Småbo (9, 2)

    3. lähtö: 6 Pulun Pilke (10, 11)

    4. lähtö: 4 Callum (7, 5)

    5. lähtö: 1 Vanity Hoss, 3 Baccardi Akema, 2 Petitchanson Bigi, 6 Bluehill’s Warning (9, 5)

    6. lähtö: 1 President, 4 Armstrong Transs R, 9 Bret Boko (6, 3)

    2 x 4 x 1 x 1 x 4 x 3 = 96 riviä = 9,60 euroa

    TERO SIPAKKO

    Kierros 37 Toto65

    1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Hunters Hero (SE)/Olli Koivunen 2100 15,4a 11 857 3/16,1a 1/23,9 1/16,8a 2/15,4a

    2 Ranch Kiss Me Good/Harri Koivunen ‘’ 13,7a 12 710 1/13,7a 2/17,0a 3/16,0 2/16,0a

    3 Absolut Newport (DE)/Risto Airaksinen ‘’ 14,9a 14 365 8/15,7a 1 9/15,4x 2/14,9a

    4 Tarantino/Ari Moilanen ‘’ 13,7a 12 800 1/20,3x 1/13,9a 2/13,7a -a hll

    5 Super Lendalund (DK)/Veli-Pekka Toivanen ‘’ 15,1a 13 116 1/17,4a 4/15,6a 9/17,4ax 2/15,1a

    6 Ejnar Sjöhammar (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,4a 11 148 3/15,9a 10/15,7a 4/16,0a 8/13,4a

    7 Zemeckis/Peter Lindroos ‘’ 16,0a 11 580 5/18,3x hpl hpl 4/16,0a

    8 Blue Pine Pax/Samuli Innanen ‘’ 15,3a 12 170 hlo6/17,7a 9/19,5a 8/16,3a -a hpl

    9 Ranch Jagger/Antti Teivainen ‘’ 14,4a 12 640 -a hpl -a hpl 5/18,4 7/17,7ax

    10 Apropos S (SE)/Seppo Markkula ‘’ 16,0a 10 550 2/16,2a 4/17,4a 11/16,7 3/16,0a

    11 Prince As (DE)/Hannu Torvinen ‘’ 15,5a 9 870 11/17,0 2/17,1a 3/15,5a 7/16,5a

    12 Malabar Kroisos/Kimmo Kalliola ‘’ 14,6a 9 280 7/16,7a 2/16,7a 3/18,2a 2/15,2ax

    2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Zoogin’s Day/Pertti Puikkonen 2100 12,5a 75 930 2/15,6a 8/16,5a 6/14,6a 6/12,5a

    2 Noisette Bar (IT)/Juha Länsimäki ‘’ 12,7a 79 326 4/16,0 5/15,5a 5/15,2 5/13,8a

    3 Elora Hanover (US)/Marko Hakkarainen ‘’ 12,5a 105 031 1/13,9a 6/14,5a 4/13,7a H 7.9.

    4 Tilde Småbo/Antti Teivainen ‘’ 12,9a 65 240 1/14,1a 6/14,6 5/14,5a 5/13,8a

    5 Amber Diablo (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 11,8a 113 979 6/14,2a 2/14,1a 5/14,4a 13/14,4

    6 Maggie Cloud/Ari Moilanen ‘’ 12,4a 78 010 2/15,3 2/12,4a -a hll 7/14,8a

    7 Penelope Press/Risto Airaksinen ‘’ 11,7a 153 336 1/16,0a 2/17,3a -a hpl La 8.9.

    8 Alien Lady/Tuomas Korvenoja ‘’ 11,5a 157 393 9/12,0a 6/14,6a 8/11,5a 3/13,4a

    9 Classical Duo/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 11,5a 114 964 11/16,0x 6/17,7ax 9/15,9ax 9/15,0a

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Jonsker/Hannu Torvinen 2100 22,3a 73 430 4/22,3a 5/m27,1 8/33,2 3/24,6a

    2 Turbo-Urpo/Teemu Okkolin ‘’ 21,4a 91 172 7/23,4a 3/21,4a 4/21,5a H 7.9.

    3 Rinssieversti/Pertti Puikkonen ‘’ 23,0a 64 885 7/26,0x 4/m26,9 9/28,9 10/27,1ax

    4 Poppuli/Juha Utala ‘’ 22,0a 67 700 6/22,0a 5/26,0a 2/24,4a 6/24,8a

    5 Tixa/Kari Venäläinen ‘’ 22,8a 94 430 6/23,3ax 4/24,3a 7/25,2a 3/24,5a

    6 Pulun Pilke/Mika Forss ‘’ 22,7a 85 470 1/23,1a 1/24,2x 1/25,1a 3/22,7a

    7 Helmen Vili/Iikka Nurmonen ‘’ 22,4a 100 330 2/24,8x 12/27,1x 8/25,5a -a hpl

    8 Villex/Jani Ruotsalainen ‘’ 20,8a 91 980 1/25,9 2/20,9a 5/24,5 8/22,9a

    9 Pelikka/Markus Dahlström ‘’ 22,2a 78 828 5/25,2a 8/24,0a 11/28,1a 6/25,7a

    10 A.T. Visku/Arto Hammar ‘’ 21,1a 91 575 9/22,8a 2/25,7a 3/24,1ax 4/24,9a

    11 Metkutus/Juha-Matti Paavola ‘’ 24,0a 78 290 4/25,4 3/25,3a 1/24,4ax 2/24,5a

    12 B. Vilunki/Ari Moilanen ‘’ 21,9a 101 930 6/26,0ax 10/26,9 3/26,4 4/25,0a

    4. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki

    1 Trini Boy/Pertti Puikkonen 3100 16,0 14 515 4/17,4a 4/16,3a -a hpl 5/16,0

    2 La Habana/Olli Koivunen ‘’ 17,6 15 650 4/19,1a 3/15,7a 7/15,6a 5/15,3a

    3 John De La Vega/Jani Ripatti ‘’ 18,0 15 760 6/19,2a 10/18,0a 6/14,2a 2/18,0

    4 Callum/Peter Lindroos ‘’ 15,9 14 200 1/15,6a 1/15,0a 2/14,2a 1/15,9

    5 O’Littlebigjoe (DK)/Peter Bonn ‘’ 16,9 15 477 5/16,5a 4/16,6a 2/14,9a 2/15,2a

    6 Lucky Punch (SE)/Kimmo Taipale ‘’ 17,9 8 850 7/21,9 1/14,5a 11/18,5 8/15,2a

    7 Corleone Shark/Ari Moilanen ‘’ 17,3 12 504 5/16,8a 2/18,5ax 5/16,3a 2/17,3

    8 Souvenir Wood* (FR)/Mika Forss ‘’ 16,0 17 400 5/15,1a 1/16,2 7/18,4 6/15,5ax

    9 Vivian Caramel/Esa Holopainen ‘’ 17,1 15 270 1/17,9a 1/16,8a 11/16,9a 1/18,4a

    10 Ideal Du Point/Roi Iltanen ‘’ 17,7 17 190 3/15,0a 10/20,4x 3/17,7 1/16,0a

    11 The Life (SE)/Hannu Lindström ‘’ 16,7 16 100 4/15,0a 3/17,0a 8/17,3a 4/15,8a

    12 Invantaggio/Samuli Innanen 3120 17,6 19 780 3/16,5a 3/15,1a 1/17,6 5/15,7a

    13 Natari Streamline* (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 16,1 31 405 4/16,3a 10/16,3x 12/16,1 5/16,6a

    14 Con Affetto/Marko Heikari ‘’ 16,7 26 050 5/15,0a 5/17,0ax 7/18,5 2/18,7

    15 Madde S.R.* (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 15,0 29 448 5/17,4a 5/13,9a 1/13,5a 7/17,1a

    16 Quarl du Goutier (FR)/Antti Teivainen ‘’ 16,7 22 675 10/18,8 3/17,2x 10/19,1 15/18,6

    5. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki

    1 Vanity Hoss/Risto Airaksinen 1609 13,1a 22 460 1/15,9a 1/14,0a 1/13,1a 9/18,0a

    2 Petitchanson Bigi* (IT)/Antti Teivainen ‘’ 13,0a 24 970 8/17,2a 9/13,5a 3/16,0 6/13,8ax

    3 Baccardi Akema* (SE)/Ari Moilanen ‘’ 12,6a 25 022 4/14,3a 1/13,3a 5/15,5ax J 9.9.

    4 Bogey Wolf/Sami Sandberg ‘’ 14,6a 22 100 3/17,0a 4/15,0a 4/15,3a 8/17,0a

    5 Lady Bug/Ville Tonttila ‘’ 13,0a 23 780 7/16,0a 3/15,3a 2/15,9a 7/14,4a

    6 Bluehill’s Warning/Hannu Torvinen ‘’ 12,0a 26 810 7/15,0a 1/12,0a 5/15,6a 1/15,5a

    7 Cikora Careliana/Sami Alamaa ‘’ 13,9a 18 530 9/20,5a 4/15,2a 4/16,3 9/17,1ax

    8 Digi/Marko Heikari ‘’ 13,9a 24 510 9/16,3a 7/14,0a 2/17,7a 10/17,1ax

    9 Super Mantariina/Iikka Nurmonen ‘’ 13,8a 19 247 3/13,9a 8/16,8 10/17,1a 1/13,8a

    10 Red Mile Font* (IT)/Kari Rosimo ‘’ 14,5a 21 700 4/15,6a 3/15,6a 10/21,0ax 4/14,5a

    11 An-Anna Bella/Juhani Tapani ‘’ 13,5a 24 195 2/15,0a 3/14,2a -a hpl H 7.9.

    12 Gladstone Gang/Esa Holopainen ‘’ 13,5a 24 910 6/14,0ax 6/13,5a 13/16,5 1/17,6a

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 President* (IT)/Antti Teivainen 2100 11,5a 77 479 2/13,5a 1/12,0a 2/11,5a 1/13,1a

    2 Gustav Car (SE)/Peter Lindroos ‘’ 13,5a 76 196 8/16,2 8/16,2a 6/15,5a 3/13,5a

    3 Titane Nordique/Seppo Markkula ‘’ 13,6a 61 435 4/13,6a 2/17,9 2/14,1a 11/16,5

    4 Armstrong Transs R (DE)/Hannu Torvinen ‘’ 11,4a 78 670 1/13,2a 3/12,4a 1/14,0a 1/11,8a

    5 Les Croisos/Jarmo Saarela ‘’ 13,0a 79 030 8/17,5 7/20,3 7/17,7 5/16,6

    6 Mr Exquisite (US)/Kari Venäläinen ‘’ 11,2a 71 898 10/14,3ax 6/12,9a 4/12,6a 7/13,9a

    7 Greenhill’s Daisy (SE)/Mikko Aro ‘’ 11,8a 68 366 0/15,6a -a hll 1/18,4 11/13,1a

    8 Bulldozer S (SE)/Mika Forss ‘’ 12,6a 73 191 5/16,5a 2/13,3a -a hpl 5/12,6a

    9 Bret Boko (SE)/Ari Moilanen ‘’ 11,6a 68 910 7/14,2a 2/11,6a 5/12,1a 1/13,4a

    10 Thomson Hoss/Harri Koivunen ‘’ 13,2a 60 071 4/13,5a 2/14,8a 10/16,0a 10/14,1ax

    11 Madame Sisu (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,3a 55 773 4/18,2 16/16,6x 2/15,6a 8/13,3a

    12 Vincent Van Kemp/Jeroen van Craen ‘’ 13,3a 76 633 4/13,0a 4/16,3a 7/15,8a 4/13,8a

    Avaa artikkelin PDF