Aselain tulkintoja pitää selkeyttää
Aselain muutokset ovat puhuttaneet paljon niin julkisessa keskustelussa kuin eduskuntatyössä. Valitettavan usein keskustelua käydään voimakkaiden tunnereaktioiden ja väärien mielikuvien pohjalta.
Mahdollisuuksia ase- ja metsästysharrastuksen toteuttamiseen Suomessa on jo nyt liikaa rajoitettu.
Myös eduskunnasta löytyy erilaisia suhtautumisia aselainsäädäntöä koskeviin muutoksiin. Tämä kävi ilmi muun muassa viime maaliskuussa, kun eduskunnan hallintovaliokunta muodosti kantaa Euroopan komission ampuma-aseita koskevasta tiedoksiannosta.
Valiokunta joutui äänestämään asiasta. Taas erottuivat tutut linjaukset: yhtäällä ampumaharrastuksen toimintaedellytyksiä painottava linja ja toisaalta tiukkoja rajoituksia painottava linja.
Eräs vähän keskusteltu aselakeihin liittyvä ongelma on väärien ilmoitusten käyttö perheriitatilanteissa. Olen saanut paljon palautetta metsästystä harrastaneilta ja nyt aseettomilta miehiltä. Poliisit ovat vieneet heidän metsästysaseensa. Yleensä syynä on ollut naisen ja miehen eroon liittyvä riita.
Liian usein nainen on ottanut riidassa käyttöön miehen tärkeimmän harrastuksen – metsästyksen. Naisen ei tarvitse kuin vihjaista, että mies on uhannut aseella, niin mies on aseeton ainakin vuoden ja syksyn metsästykset ovat vain kadonnut haave.
Tietysti kaikkiin todellisiin uhkailuihin on suhtauduttava äärimmäisellä vakavuudella. Silti tulee muistaa, että vääriä ilmiantoja voi käyttää hyväksi perheriitatapauksissa.
Tällöin aseet otetaan talteen liian helposti pitkäksi aikaa, jos joku väittää aseen omistaneen henkilön olleen väkivaltainen.
Jos aseet ollaan valmiit keräämään pois näin helposti, samanaikaisesti tulee nopeuttaa asian tutkintaa. Aiheettomaksi todetut aseiden poisviennit pitää voida perua nopeasti. Eikä tilanne saa olla, että lähtökohtaisesti aseita ei saa vuoteen takaisin.
Usealle miehelle metsästyksessä on kyse vuoden tärkeimmästä asiasta. Viranomaiset eivät useinkaan ohjeidensa varjossa voi edes tietää teon sosiaalista vaikutusta. Monet kunnon kansalaiset saavat aavistamattaan kokea olevansa ihmisten henkiä uhkaavia vaarallisia rikollisia.
Kun lakimuutoksia tehdään, alan todellisten asiantuntijoiden antama palaute on otettava vakavasti. Lakien sisällön lisäksi huomio on kiinnitettävä myös virkavallan ohjeistukseen ja lakien tulkintaan.
Metsästyksen sekä ampumaurheilun ja reserviläistoiminnan edellytyksistä on huolehdittava.
Eeva-Maria Maijala
kansanedustaja, varatuomari (kesk.)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
