Ukkosrintama rantautuu Suomeen jo huomenna – päälle jysähtävä kuuro voi tuoda rutkasti vettä kerralla
Trooppiset yöt ovat ainakin hetkeksi ohitse.Ukkosrintama rantautuu Suomeen etelästä ja lounaasta perjantaina. Lauantaina ukkoskuurot leviävät jo kohti maan keski- ja pohjoisosia, kertoo Ilmatieteen laitos. Myrskylukemiin puuskat eivät yllä, kertoo päivystävä meteorologi Eetu Rimo Ilmatieteen laitokselta.
Sen sijaan vettä voi tulla hyvin paikallisesti kerralla suuria määriä. Jos tuulet ovat vähäisiä, sadepilvet liikkuvat verkkaisesti.
"Voi tulla aika rutkasti sitä vettä jossain kohtaa. Ei ole ihmeellistä olettaa, että tulee 10–20 millimetriä vettä tunnissa, jos kuuro jysähtää päälle", Rimo sanoo.
Samaan aikaan aivan lähellä ei sada välttämättä lainkaan. Perjantaina sadevaroitukset ovat voimassa Etelä-, Länsi- ja Keski-Suomessa, lauantaina jo koko maassa Ahvenanmaata ja Lappia lukuun ottamatta.
Sateet pyyhkäisevät metsäpalovaroituksia mennessään. Varoitukset ovat vielä torstaina voimassa lähes koko maassa, ja hieman voimistuva tuuli voi pahentaa jo syttyneiden palojen leviämistä vielä tänään, Rimo kertoo.
Helle hellittää viime päivien lukemista, mutta yli 20 asteessa pysytään, Rimo kertoo.
"Joillain alueilla on mahdollista, että jos on sateita, niin jäädään alle hellelukemien."
Helleöissä hikoilleille on luvassa helpotusta. Trooppiset yöt ovat ainakin hetkeksi ohitse.
"Ei ole niin niin kuuma kun viime öinä. Ensi yötä ei voi enää trooppiseksi yöksi kutsua."
Yötä kutsutaan trooppiseksi, kun lämpötila ei laske alle 20 asteen. Alkuviikko näyttää edelleen helteiseltä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

