Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Ravit Täysin avoin Malja-ajo

    Lauantain T76-kierroksen Ylivieskassa päättävä Malja-ajo on avoin muutenkin kuin vain sarjamääritykseltään. Jokaisella kymmenestä osallistujasta on juoksun suosiessa realistinen menestymismahdollisuus.

    Meriiteiltään parhaat hevoset Surprise Lord ja Jonesy tulevat mukaan tauolta. Niillä tähdätään kuukauden kuluttua ajettavaan Suur-Hollolaan, ja sitä ennen ne tarvitsevat startin tai kaksi päästäkseen riittävän hyvään kilpailuvireeseen. Lauantaina ne eivät ole vielä parhaimmillaan.

    Derbyn viimevuotinen sankari Jonesy sai arvonnassa lisäksi hankalan lähtöpaikan. Kiertämistä tulee herkästi turhan paljon, mikä näkyy varmasti ratkaisuhetkillä.

    Surprise Lordilla on ollut vastoinkäymisiä turhan paljon, eikä sillä ajeta voitosta hampaat irvessä.

    Kylmäveritammoille rajattu Helätin-ajo on pelillisesti samantyyppinen, sillä selvää suosikkia ei erotu ja erilaiset vaihtoehdot juoksunkulun suhteen voivat tuottaa hyvinkin erilaisia lopputuloksia. Runsas rastitus on kummassakin lähdössä hyvä valinta.

    Vastapainoksi on kaivettava useampi yksinäinen merkki, mutta helppoja vaihtoehtoja tällä kierroksella ei ole. Vihjesysteemissä luotetaan vakuuttavasti esiintyneeseen Tir du Cauxiin, kolmen kovimman kylmäveridivisioonan kohtaamisessa sopivan vastuksen kohtaavaan Tuikun Pojuun sekä kirikykyiseen Stoneisle Liliaan, joka on mukana hopeadivarissa.

    Antti Ojanperän valmentamat hevoset ovat kulkeneet viime aikoina mainiosti. Valmentaja on itse onnistunut Tir du Cauxin kanssa, eikä takamatkan tarvitse estää menestyskulun jatkumista. Kolme ratakierrosta ainakin käy väkivahvalle menijälle.

    Tavallista pidempi matka taitetaan myös viidennessä kohteessa, jossa muutaman viikon huilinut Tuikun Poju yrittää paluuta voittokantaan.

    Jukka-Pekka Kauhasen suojatilla riittää vauhtia sekä voimaa, eikä tehtävä ole ravin maistuessa erityisen paha.

    Stoneisle Lilian petti pahoin Tammaderbyn karsinnassa, mutta ainakaan isompaa vikaa siinä ei ollut ja Mikkelissä se kiri lähimmäs johtopaikalla häärinyttä Classic St Patia. Se saa takarivistä taas sopivan selkäjuoksun ja kirii Keskisen pitkällä loppusuoralla voittokamppailuun.

    Kierros käynnistyy nelivuotiaiden suomenhevosten ensimmäisellä suurkilpailulla.

    Perusmatkalta lähtevä Tupla-Erkki meni jo karsintavaiheessa tähtituloksen ja on vähänkin parantaessaan vahvoilla, mutta Lissun Eerikki ja Tähen Toivomus ovat myös erittäin vauhdikkaita lupauksia.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 1 Tupla-Erkki, 9 Lissun Eerikki, 11 Tähen Toivomus (8, 3)

    2. lähtö: 11 Tir du Caux (1, 10)

    3. lähtö: 10 Mokomani, 5 Hopihopi, 4 Ryti-Tyttö, 6 Vaiva, 12 Mian Mari, 2 Suhhaus, 1 Iitan Ilo (7, 3)

    4. lähtö: 4 Citadiction, 5 Sir Robert, 3 Do It Valiant, 9 Bel Air, 12 Proud Leader (1, 7)

    5. lähtö: 16 Tuikun Poju (14, 4)

    6. lähtö: 10 Stoneisle Lilian (5, 1)

    7. lähtö: 7 Jonesy, 4 Surprise Lord, 9 Stormysky, 3 Breedlove, 5 Costatantisoldi, 10 Prey Frontline, 2 Minto’s Romeo, 1 Lindys Jersey Boy, 8 Mr Exquisite, 6 Carmel (7, 4)

    3 x 1 x 7 x 5 x 1 x 1 x 10 = 1050 riviä = 52,50 euroa

    Tero Sipakko

    Kierros 23 Toto76

    1. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Ylivieska

    1 Tupla-Erkki/Raineri Puikkonen 2100 29,5 1 120 1/38,6x 1/33,9 4/32,5x 1/29,5x

    2 Atsori Kevätön/Mika Forss ‘’ 36,2 1 300 8/44,3x 2/37,7 10/40,4x 1/36,2

    3 Rautavaara/Hannu Torvinen ‘’ 30,4 1 100 3/40,2x 2/35,5x 3/32,4x 1/30,4

    4 Siporin Sälli/Iikka Nurmonen ‘’ 31,9 400 7/40,5x 11/39,5x 2/31,9

    5 Kukan Tutu/Teemu Okkolin ‘’ 36,4 150 5/57,9 1/38,6 4/36,4x hlo

    6 Lilin Jytky/Jukka Torvinen ‘’ 31,6 530 2/39,2 3/38,0 5/33,3x 2/31,6x

    7 Riipinen/Veli-Erkki Paavola 2120 31,9 1 375 hpl 1/36,1 3/31,9 3/31,3a

    8 Ypäjä Illeri/Antti Teivainen ‘’ 28,9 1 250 1/45,7 2/36,5 2/32,0 2/28,9

    9 Lissun Eerikki/Esa Holopainen ‘’ 30,6 1 800 1/41,0x 1/37,2 4/33,0 1/30,6

    10 Matamiks/Tapio Perttunen ‘’ 33,5 970 2/36,4 2/36,7 8/36,4x 4/33,5

    11 Tähen Toivomus/Pauli Raivio ‘’ 30,8 2 100 1/36,1 1/30,8 6/33,0x 1/28,8a

    2. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Ylivieska

    1 Super Lendalund (DK)/Marko Hakkarainen 3100 16,4 18 587 3/17,2 2/17,7 3/17,9ax 3/15,7a

    2 Great Chief/Tuomas Pakkanen ‘’ 17,6 13 605 7/18,0a 3/16,8a 1/17,8 10/16,8a

    3 Micky Man/Tapio Perttunen ‘’ 17,0 14 130 1/15,8a 9/18,1ax -a hpl -a hpl

    4 Prince Dean/Jani Ruotsalainen ‘’ 17,5 12 870 11/17,4a 3/16,1a 4/18,4a 11/17,8a

    5 Borups Ivan (SE)/Tapani Salojensaari ‘’ 16,6 17 834 7/16,9a 1/18,0a 5/17,3ax 1/16,6a

    6 Blue Finn/Janne Soronen ‘’ 16,9 16 840 3/16,4a 7/16,5a 9/14,0a 2/14,4a

    7 Boulder Rail/Markus Porokka ‘’ 17,1 7 700 1/18,6 hpl 3/19,8 8/18,2a

    8 Hillbilly Willy/Marika Parviainen ‘’ 17,3 12 158 10/18,4 1/19,2 1/16,9a 5/16,5a

    9 York Kemp/Jarmo Saarela 3120 16,8 31 736 3/13,4a 3/13,5L 3/17,8x 8/15,3ax

    10 Sophie Savage/Pentti Argillander ‘’ 16,6 33 260 1/15,6ax 1/13,8a 1/15,1a 2/15,8a

    11 Tir Du Caux* (FR)/Antti Ojanperä ‘’ 16,2 45 563 10/16,1ax 2/16,3 1/14,2a 1/16,2

    12 Evander Ale/Santtu Raitala ‘’ 16,3 30 539 4/15,9a 1/17,2 3/16,2a 1/16,1a

    13 Enjoy’s Jewel (SE)/Jouni Vainio ‘’ 14,8 44 614 7/18,4a 5/15,2a 3/16,0a 9/13,6a

    14 Amour Avenger/Juha-Pekka Kavander ‘’ 14,3 28 536 5/16,4a 6/16,6a 4/15,0a 3/14,9a

    15 Felicia Factor/Jonny Länsimäki ‘’ 15,5 23 005 1/17,1 4/15,8a 2/15,8 1/19,1

    16 Volume Hoss/Hannu Hietanen ‘’ 15,3 46 240 1/17,3 1/15,3a 1/15,2a 1/16,4a

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Ylivieska

    1 Iitan Ilo/Aarne Ranta 2100 25,3a 26 015 hrp 2/27,2 6/29,0ax 2/27,4

    2 Suhhaus/Jere Kiveinen ‘’ 24,7a 27 062 2/27,1 hll 6/24,7a 1/27,7

    3 Hujanhajan/Jouni Törmänen ‘’ 27,1a 28 740 3/29,9a 3/27,1a 4/28,2a 4/27,7

    4 Ryti-Tyttö/Jonny Länsimäki ‘’ 23,7a 23 740 3/28,6 3/27,0 2/23,7a 14/29,7x

    5 Hopihopi/Hannu Hietanen ‘’ 22,2a 78 845 2/28,1a 2/27,0a 10/28,9a 3/25,6a

    6 Vaiva/Esa Holopainen ‘’ 23,1a 88 880 1/26,9a 5/26,5 1/27,5a 6/25,7

    7 Härmän Aurora/Tapio Perttunen ‘’ 22,4a 38 820 11/26,4 5/26,3a 1/26,9a 8/26,6ax

    8 Poljento/Jukka Kolkka ‘’ 23,2a 50 610 10/28,5x 3/27,2ax 2/27,7a hll

    9 Meliisi/Heikki Karjula ‘’ 23,8a 36 850 1/29,0a 5/28,3a 7/29,3a 8/31,2a

    10 Mokomani/Jukka-Pekka Kauhanen ‘’ 22,0a 133 250 6/26,6 1/28,4x 3/26,7x 8/26,0x

    11 Tohari/Hannu Torvinen ‘’ 24,4a 21 395 3/27,3 2/29,0a 2/27,5 2/25,1a

    12 Mian Mari/Jarmo Saarela ‘’ 22,7a 46 430 6/26,7 4/27,3 hlo8/25,0a 1/24,5

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Ylivieska

    1 Jasulito/Hannu Hietanen 2100 17,7a 3 450 1/19,9a 2/20,7 2/18,3a 5/17,7a

    2 Saxoi/Teemu Okkolin ‘’ 17,2a 4 200 5/17,3a 6/17,3a 4/17,4 5/21,5ax

    3 Do It Valiant/Tommi Ala-Nikkola ‘’ 16,1a 4 215 5/18,8 3/17,7ax 2/16,9a 1/16,1ax

    4 Citadiction/Markus Porokka ‘’ 14,2a 1 540 2/19,6 7/20,3x 3/18,7a 1/14,2a

    5 Sir Robert/Heikki Mikkonen ‘’ 14,4a 2 600 1/16,0a 1/17,3a 5/19,3 2/14,4a

    6 Jack Jonas/Jukka-Pekka Niskanen ‘’ 15,7a 1 830 1/18,8a 2/18,8a 6/17,7a 5/15,7a

    7 Wille Caramell/Arto Laurukainen ‘’ 16,6a 4 185 2/18,7 2/17,3a 6/17,2a 3/17,1ax

    8 Bajkal Graff (SE)/Veli-Erkki Paavola ‘’ 17,9 3 738 3/20,1 5/19,1 4/20,6 3/17,9

    9 Bel Air/Heikki Hietanen ‘’ 17,7a 4 771 -a hpl 2/17,5 1/16,1 k

    10 Wasa Warrior/Mika Forss ‘’ 16,2a 3 750 1/18,4 1/16,2 1/18,7a 1/16,2a

    11 Mountain Helium/Niko Jokela ‘’ 18,1a 2 250 4/18,1a 1/21,9a 4/19,0a 2/18,8a

    12 Proud Leader/Iikka Nurmonen ‘’ 18,4a 2 950 1/21,0 1/21,4 1/20,7 4/18,4a

    5. LÄHTÖ Tasoitusajo 2600 m Ylivieska

    1 Hilun Huiske/Keijo Hakala 2600 26,2 33 930 1/28,1 4/27,1 2/27,0 5/28,6x

    2 Lumi-Aatos/Jouni Yypänaho ‘’ 26,1 32 460 9/30,0a 5/27,2 6/25,9a 6/28,7

    3 Mullinmallin/Pekka Lasanen ‘’ 27,6 17 930 2/31,4x hll 9/28,2 6/26,6a

    4 Tupla-Timo/Hannu Hietanen ‘’ 25,8 38 550 4/23,8a 7/27,3x 4/27,0 4/26,9

    5 Virin Camilla/Esa Holopainen ‘’ 26,4 34 800 5/25,5a 10/27,8 7/27,9 -a hrp

    6 Tuikero/Mikko Karen ‘’ 24,9 36 655 7/35,9x 9/28,6 4/30,8 10/30,0a

    7 Ponnen Aatos/Veli-Erkki Paavola 2620 24,6 46 460 4/27,6x 8/26,8x 6/26,4x 8/23,9ax

    8 Herttelin Toivo/Risto Tupamäki ‘’ 24,5 69 030 9/26,8a 7/26,4x 7/26,1ax 3/24,3a

    9 Tosi-Jänkä/Niko Jokela ‘’ 24,7 54 520 5/26,9a 4/26,2 5/27,4 4/27,3

    10 Poken Viasko/Tapio Perttunen ‘’ 25,8 49 425 8/27,0ax hll 10/26,9a 7/25,8

    11 Edla/Hannu Torvinen ‘’ 24,6 52 450 5/26,9 7/26,6 11/26,8 8/28,0

    12 Suikun Rilla/Harri Sulku 2640 23,7 98 649 8/27,2 9/27,5 10/25,8 4/22,8a

    13 I.P. Lento/Antti Teivainen ‘’ 23,4 186 260 k 8/26,8a 5/27,2 hll

    14 Siirin Älli/Ahti Antti-Roiko ‘’ 23,7 139 670 5/26,6 3/25,3 3/26,3 9/25,4x

    15 Noriko/Jani Ruotsalainen ‘’ 24,6 99 515 3/26,3 6/26,8 5/28,3a 4/25,5

    16 Tuikun Poju/Jukka-Pekka Kauhanen ‘’ 24,7 92 050 1/25,9 4/27,7ax 6/25,4x 6/25,4x

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Ylivieska

    1 BWT Hellion/Kari Alapekkala 2100 11,2a 90 858 1/18,0a 1/18,5 2/15,3a 1/15,6a

    2 Peaberry (SE)/Antti Teivainen ‘’ 11,7a 87 065 2/13,1a 10/15,3ax -a hpl 3/14,8a

    3 Caesar De Veluwe/Janne Soronen ‘’ 12,3a 81 387 6/15,7a 3/15,7a 5/15,0a 7/15,4ax

    4 Fore Candy (SE)/Mauri Jaara ‘’ 11,9a 76 448 3/16,7 1/14,6a 6/15,3a 1/14,6a

    5 Baretta Boko (SE)/Jarmo Saarela ‘’ 12,3a 94 323 2/14,6a 10/16,9ax 1/14,7a 2/13,3a

    6 Piriac (SE)/Jorma Särkiniva ‘’ 13,2a 58 018 3/13,2a 1/14,8a 4/15,0a 4/15,2a

    7 Västerbo Mission (SE)/Santtu Raitala ‘’ 11,2a 111 678 5/14,2a 2/14,8a 4/14,7a 6/14,1a

    8 Westcoast Pirate/Jere Kiveinen ‘’ 11,6a 67 995 2/11,6a 9/15,3a 10/13,9a 2/12,5a

    9 Milady Leader/Hannu Hietanen ‘’ 12,1a 86 493 8/15,8a 1/m17,2a hpl/m-a 4/15,0a

    10 Stoneisle Lilian/Esa Holopainen ‘’ 12,9a 104 011 2/14,9a 4/14,0a 10/17,5a 2/13,6a

    11 Gigant Southwind (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 14,3a 66 293 1/m16,9a 1/m16,6 2/15,8a L 4.6.

    12 Bory/Mika Forss ‘’ 11,5a 62 160 2/18,6 9/17,3a 4/15,4 2/14,6a

    7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Ylivieska

    1 Lindys Jersey Boy (US)/Hannu Torvinen 2100 9,5a 215 708 -a hll 3/16,5a 2/15,2 hpl

    2 Minto’s Romeo/Kari Alapekkala ‘’ 13,0a 170 080 2/15,5 2/13,5a 2/14,8a 5/16,2

    3 Breedlove (SE)/Mauri Jaara ‘’ 11,8a 147 982 7/18,6a 9/16,2a 12/16,0a 1/13,0a

    4 Surprise Lord/Iikka Nurmonen ‘’ 9,9a 324 340 5/10,9a 1/12,2a 1/12,2a 7/14,3a

    5 Costatantisoldi (SE)/Risto Airaksinen ‘’ 11,4a 145 370 9/17,1a 2/12,2a 3/15,3 5/14,9

    6 Carmel (SE)/Marko Hakkarainen ‘’ 11,2a 288 004 7/18,1 9/16,1 3/13,4a 4/12,6a

    7 Jonesy/Tuomas Korvenoja ‘’ 11,2a 301 598 4/13,4a 8/13,8a 13/12,0a 0

    8 Mr Exquisite (US)/Tapio Perttunen ‘’ 11,2a 141 048 1/13,1a 5/13,7a 1/16,2a 1/13,7a

    9 Stormysky (SE)/Jukka Torvinen ‘’ 11,1a 182 277 13/16,1 4/17,0a 1/15,4a 2/14,5

    10 Prey Frontline (SE)/Esa Holopainen ‘’ 10,9a 159 828 4/16,5a 7/13,9ax 1/15,2 2/16,0

    Avaa artikkelin PDF