Raju väite kilpailuviranomaisen tutkittavaksi: Syyllistyykö Posti saalistushinnoitteluun?
Mediatalojen yhteisyritys Kärkimedia on pyytänyt Kilpailu- ja kuluttajavirastoa tutkimaan, rikkooko Posti voimassa olevia kilpailusääntöjä osoitteettoman suorajakelun hinnoittelussa.Kärkimedian epäilys kohdistuu erityisesti siihen, että Posti ei kohdenna osoitteettomaan suorajakeluun liittyviä kuluja oikeudenmukaisesti ja kustannusperusteisesti. Näin Posti voi hinnoitella osoitteettoman suorajakelun huomattavan alhaiselle tasolle ja subventoida sitä perusjakelustaan saamillaan tuotoilla, Kärkimedia väittää.
Menettelyssä on Kärkimedian näkemyksen mukaan kyse kielletystä saalistushinnoittelusta.
Kärkimedian mukaan Posti on korottanut merkittävästi perusjakelutuotteittensa ja varhaisjakelutuotteittensa hintoja. Samaan aikaan Posti on kuitenkin laskenut huomattavasti osoitteettoman suorajakelun hintojaan.
"On mahdollista, että Posti pyrkii eliminoimaan kilpailun alalta hinnoitellen osoitteettoman suorajakelunsa niin alhaiseksi, että kilpailijat eivät pysty vastaamaan siihen. Menettely on siten omiaan johtamaan kilpailun eliminoitumiseen sekä osoitteettomassa suorajakelussa että sanomalehtien liitemainonnassa, joka on useille mainostajille vaihtoehtoinen tapa tavoittaa kohdeyleisönsä", Kärkimedia kirjoittaa tiedotteessaan.
"Kilpailun poistuminen johtaa tyypillisesti hintojen voimakkaaseen nousuun", Kärkimedia muistuttaa.
Kärkimedian mukaan Postilla on määräävä markkina-asema kirjeiden jakelussa, lehtien päiväjakelussa sekä osoitteellisessa suorajakelussa valtakunnallisesti. Lisäksi Postilla on Kärkimedian käsityksen mukaan määräävä markkina-asema myös sanomalehtien varhaisjakelussa alueellisesti sekä osoitteettoman suoramainonnan jakelussa valtakunnallisesti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

