Metsäverokeskustelu tervettä ja tarpeellista
Edellinen tukijärjestelmä kannusti hyvään metsänhoitoon mutta nykyinen ei, Tomi Salo kirjoittaa. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoPitkästä aikaa Suomessa käydään julkista metsäverokeskustelua. Hyvä, että näin on tilanne. Nykyinen metsäverojärjestelmä on huono aktiivisesti puuta myyville ja metsiään hoitaville metsänomistajille.
Teollisuuden on tässä lehdessä kerrottu ajavan mitä erilaisimpia veromalleja kiinteistöveroista lähtien ja haluavan lisätä metsänomistajan kustannuksia.
Haluan sanoa selvästi, että teollisuus haluaa metsäverotusta kehittämällä keventää merkittävästi aktiivisen puun myyjän verorasitusta. Me emme halua kumppaneillemme ongelmia, vaan lisää edellytyksiä ammattimaisen toiminnan harjoittamiseen.
Suomi sukeltaa nyt syvällä. Muutos kansantaloudellisesti kestävämmälle polulle edellyttää veropohjan laajentamista niihin metsänomistajiin, jotka ovat sysänneet sivuun metsien taloudellisen hyödyntämisen. Valtiovarainministeriön tuntien etenemiskelpoisen ratkaisun pitää olla lyhyellä tähtäimellä valtiolle kustannusneutraali ja pitkällä aikavälillä merkittävästi positiivinen.
Metsäteollisuus haluaa lisätä puun käyttöä Suomessa ja olemme huolissamme puuhuollon tulevaisuuden näkymästä. Metsäteollisuudelle aktiivinen puun myyjä on kumppani ja me haluamme heitä lisää.
Metsänsä hoitamatta jättävä metsänomistaja on suuri haaste puuhuollon näkökulmasta. Jos puuta ei saada liikkeelle, investointien tuoma kysynnän kasvu menetetään saatavuusongelmien ja heikon kustannuskilpailukyvyn kautta kapasiteetin sulkemisina. Tällöin Suomi menettää hyvinvointia ja metsänomistajat kantorahatulojen lisäyksen.
Nykyisessä metsäverojärjestelmässä, toisin kuin edellisessä, metsätalouden verokertymän kantavat vain aktiiviset puun myyjät. Jos myyt puuta kerralla paljon, yhteiskunta kiittää sinua 30 prosentin veroasteen sijaan 33 prosentin veroasteella. Molemmat veroasteet ovat kovia ja progressio toimii väärin päin.
Kemeratukia saavat kaikki metsänomistajat riippumatta siitä, hyödynnetäänkö jatkossa metsiä taloudellisesti puuta myymällä vai ei. Puuta käyttävän teollisuuden näkökulmasta nykyinen verojärjestelmä on edelliseen verrattuna selvästi huonompi. Edellinen kannusti hyvään metsänhoitoon, nykyinen ei.
Nykyisen järjestelmän kehittämiselle uskoisin löytyvän yhteisen intressin ainakin valtion, metsäteollisuuden sekä aktiivisesti puuta myyvien metsänomistajien taholta. Jos MTK haluaa olla kaikkien metsänomistajien asialla, sille on ymmärrettävästi vaikeaa olla rintamassa mukana.
Puun aktiivinen myyminen ja metsien hoitaminen on ymmärtääkseni kuitenkin juuri sitä yritysmäistä toimintaa, jonka puolesta MTK on liputtanut. Toivon MTK:n jäseniltä ymmärrystä etujärjestölleen nyt myös niihin ratkaisuihin, joissa kaikki yksityiskohdat eivät ole kaikkien kannalta vahvistuksia olemassa olevaan, mutta jossa kokonaisuus paranee merkittävästi.
Jos metsäverotuksesta ei pystytä puhumaan ilman suuria tunteita, sitten sitä tehdään tunteiden värittämänä. Asia on niin tärkeä biotalouden kasvun näkökulmasta, että keskustelua ei voida nyt jättää käymättä.
Metsäteollisuus on avoin keskustelulle järkevän kokonaisuuden löytämiseksi.
Tomi Salo
metsäjohtaja
Metsäteollisuus ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
