Suurin osa suomalaisista laskisi veneilyn promillerajaa: "Vesi on ympäristönä jopa tienpintaa haastavampi"
Poliisi muistuttaa, että veneilijä saatetaan tuomita ruorijuoppoudesta nykyisin lievänkin humalatilan takia, eikä teon rangaistavuus riipu vain promillemäärästä.
Rikoslain mukaan ruori- eli vesiliikennejuopumukseen syyllistyy, jos ohjaa venettä vähintään 1,0 promillen humalassa. Kuvituskuva. Kuva: Saara LaviEnemmistö suomalaisista pitää ruorijuopumuksen promillerajaa liian korkeana. Asia selviää LähiTapiolan teettämästä kyselystä.
Kyselyn vastaajista 54 prosenttia on sitä mieltä, että huviveneilyn promillerajaa pitäisi laskea nykyisestä 1,0 promillesta. Laskun kannattajista noin puolet alentaisi sen 0,5 promilleen eli samalle tasolle kuin tieliikenteessä. Joka neljäs laskun kannattaja on valmis tiputtamaan promillerajan vesillä suoraan nollaan.
Noin joka kolmas kyselyyn vastaaja on kuitenkin sitä mieltä, ettei promillerajan laskulle ole tarvetta.
Naiset kannattavat laskua hieman miehiä useammin. Lisäksi promillerajan suhteen ajatukset eroavat sen mukaan, missä vastaaja asuu. Useimmat maaseutumaisissa kunnissa asuvista vastaajista nimittäin kannattavat promillerajan laskua.
"Vesi on ympäristönä jopa tienpintaa haastavampi, sillä aallot heiluttavat venettä ja keli voi muuttua yllättäenkin. Yhden promillen humalatila heikentää jo huomattavasti veneilijän tasapainoa, tarkkaavaisuutta ja reaktiokykyä", toimitusjohtaja Olli Aakula LähiTapiola Varsinais-Suomesta muistuttaa tiedotteessa.
Rikoslain mukaan ruori- eli vesiliikennejuopumukseen syyllistyy, jos ohjaa venettä vähintään 1,0 promillen humalassa. Raja pätee kuitenkin vain huviveneilyyn, sillä soutuveneen tai esimerkiksi kanootin ohjailussa ei ole promillerajaa.
Ylikonstaapeli Jarmo Niininen Helsingin venepoliisista muistuttaa, ettei ruorijuoppouden rangaistavuus riipu vain promillemäärästä. Veneilijä saatetaan tuomita myös alle yhden promillen humalan takia, jos hänen toimintakykynsä on selvästi heikentynyt tai hän aiheuttaa vaaraa toisten turvallisuudelle.
"Esimerkiksi nuorella 0,7 promillea alkoholia veressä voi merkittävästi heikentää ajokykyä", Niininen painottaa.
Rangaistuksena ruorijuopumuksesta voi rapsahtaa sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta.
LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselyyn vastasi 27. maaliskuuta ja 2. huhtikuuta 2020 välisenä aikana kaikkiaan 1196 suomalaista. He edustavat manner-Suomen 15–74-vuotiasta väestöä. Kyselyn toteutti Kantar TNS. Virhemarginaali on noin +/- 2,9 prosenttiyksikköä.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
