Juha Majanen nimitettiin valtiovarainministeriön uudeksi kansliapäälliköksi
Virka on määräaikainen, ja huhtikuun alussa alkava kausi päättyy vuonna 2026.Valtiovarainministeriön uudeksi kansliapäälliköksi on nimitetty Juha Majanen. Hän on työskennellyt valtiovarainministeriössä muun muassa hallinto- ja kehitysjohtajana, apulaisbudjettipäällikkönä ja yksikön päällikkönä.
Virka on määräaikainen, ja huhtikuun alussa alkava kausi päättyy vuonna 2026.
"On hienoa saada uudessa roolissa tehdä työtä kestävän kasvun, maailman parhaan julkisen hallinnon ja talouden vakauden eteen. Koen tärkeäksi myös koronakriisin jälkeen edistää uudistuksia ja uudistumista, jotta meidän ja tulevien sukupolvien hyvinvointi ja oikeudet voivat toteutua", Majanen sanoo tiedotteessa.
Majanen seuraa tehtävässä Martti Hetemäkeä. Majanen on toiminut määräaikaisena kansliapäällikkönä siitä lähtien kun Hetemäki jäi eläkkeelle viime syksynä. Hetemäki siirtyi lähtönsä jälkeen Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston taloustieteen työelämäprofessoriksi.
Hetemäen seuraajan valintaprosessi alkoi jo loppuvuonna 2019. Haku jouduttiin aloittamaan uudelleen viime lokakuussa, kun alivaltiosihteeri Päivi Nergin valinta virkaan kariutui.
Virka, jota Hetemäkeä ennen hoiti Raimo Sailas, on virallisesti nimeltään "valtiosihteeri kansliapäällikkönä".
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
