SOK:n pääjohtaja jättää tehtävänsä
SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä jättää tehtävänsä. SOK:n hallintoneuvosto on myöntänyt Niemelälle eron tämän omasta pyynnöstä.
STT:n tavoittaman SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtajan Matti Pikkaraisen mukaan aloite lähdöstä tuli Niemelältä itseltään. Pikkaraisen mukaan kyseessä ei ollut irtisanominen.
”Hän kokee, että rupeama, jonka hän on tehnyt pääjohtajan tehtävässä, on ollut sen verran haastava, että tässä kohdin tarvitaan uudenlaista avausta ja johtajuutta”, Pikkarainen sanoo.
Pääjohtajan tehtävää hoitaa toistaiseksi pääjohtajan varamies, SOK:n liiketoimintojen johtaja Antti Sippola.
Yhtiön tiedotteessa Niemelä perustelee lähtöpäätöstään S-ryhmän uuden strategian toteutuksen asettamilla vaatimuksilla.
”Kaupan ala käy paraikaa läpi viime vuosikymmenien suurinta murrosta, ja käyttötavarakaupassa kansainväliset verkkokaupat haastavat voimakkaasti kotimaiset toimijat. Siksi olemme S-ryhmässä työstäneet uutta strategiaa, jonka toteuttamiseen tarvitsemme nyt aivan uutta virtaa”, Niemelä sanoo tiedotteen mukaan.
”Olemme jo käyneet läpi monia perustavanlaatuisia muutoksia ja laajentaneet menestyksellisesti liiketoimintaamme lähialueilla, mutta edessämme on vielä suuria muutoksia”, Pikkarainen sanoo.
SOK:n hallintoneuvosto on jo aloittanut uuden pääjohtajan nimitysprosessin.
Niemelä nimitettiin pääjohtajaksi vuonna 2010, kun edellinen pääjohtaja Arto Hiltunen jätti tehtävänsä terveyssyistä.
MT-STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
