Ministerin lenkkipolut vaihtuvat
”Lenkkeily on siitä hyvä harrastus, että sitä voi harrastaa käytännössä milloin vaan ja mistä vaan”, miettii puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.).
Juoksemalla voi kohentaa maanpuolustuskuntoa tai vain hakea vastapainoa toimistotyön arjelle. ”Verkkarit, tossut, ja siitä vaan liikkeelle! Kunnon mukaisesti ja omaa kroppaa kuunnellen. Pituudet kasvaa sitten ajan mittaan.”
Lenkin jälkeen palauttelukin on tärkeää. Niinistön mukaan saunoa kannattaa aina, jos siihen on mahdollisuus.
Elokuusta eteenpäin Niinistön voi löytää lenkkeilemästä Töölönlahden rantaa pitkin. Taakse jäävät kuitenkin paremmat lenkkipolut.
”Kieltämättä Nurmijärvellä oli erinomaiset lenkkeilymahdollisuudet. Niitä jään kyllä kaipaamaan”, kertoo Niinistö haikeana.
Keittoreseptinsä perjantain MT:ssä jakaneelle Juha Rehulallekin (kesk.) on Niinistöllä terveisiä. ”Koululaisena päätin, että en ikinä enää syö kesäkeittoa”, Niinistö naurahtaa.
Saa nähdä maistuuko Rehulan sote-soppa paremmin perussuomalaisille.
Olli Toivanen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
