Pehmeiden arvojen merkitystä väheksytään yhä
Monet puolueet ja talousasiantuntijat rummuttavat kiristämisen ja menoleikkausten tarpeellisuutta Suomen tiellä kohti valoisampaa huomista. Yhdyn siihen, että vaikeitakin ratkaisuja on tehtävä ja yksi niistä on menokuri.
Se, mikä kuitenkin on tärkeää muistaa tässäkin asiayhtey-dessä on, ettei keino ole niin yksinkertainen, miltä näyttää.
En tiedä, kuinka paljon asiaa on tutkittu yritys-, kunta- tai valtiotasolla, mutta äärimmäisellä menokurilla on voimakas kääntöpuolensa.
Peukaloruuvien kiristäminen vaikuttaa työhyvinvointiin, sairauslomiin, työtehokkuuteen ja ylipäätään inhimillisten resurssien – joiden merkitys on äärimmäisen suuri mutta vielä aliarvostettu – kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen.
Tiukalla menokurilla ansaitut säästöt sulavat suurelta osin lisääntyvään pahoinvointiin työpaikoilla. Työtaakka niin fyysisesti kuin henkisestikin kasvaa ja vaikuttaa väistämättä.
Jos jotain Suomi kaipaa, niin johtamisen uudistumista. Edelleen luotetaan liikaa kovien arvojen merkitykseen ja unohdetaan pehmeät arvot, vaikka niiden merkitys taloudellisestikin kasvaa kasvamistaan.
Risikko on oikeilla jäljillä puhuessaan johtamisen parantamisesta. Tämän rinnalle tarvitaan entistä enemmän panostamista työhyvinvointiin, koska se on parhaimmillaan suhteellisen edullista ja poikii taatusti hedelmää.
Launo Haapamäki
HTK
Tampere
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
