
Elintarviketeollisuus ei halua kauppatapoja lakiin –"”Lait ovat liian jäykkiä ja suurpiirteisiä asioiden yksityiskohtaiseen ratkaisemiseen”
ETL pitää lakipykäliä liian jäykkinä ratkomaan kaupan ylivallan ongelmia.”Kyselyn tulokset eivät yllättäneet. Ruokayritykset pitävät kaupan asemaa varsin vahvana”, johtaja Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitosta (ETL) sanoo.
Kauppatapoja selvitettiin laajasti viime syksynä. Kyselyn tuloksia ei ole julkaistu, mutta siitä ilmenee Tammivuoren mukaan, että yhtiöt neuvottelevat harvoin sopimusten muutoksista omasta aloitteestaan.
ETL:n mukaan järkevintä on selvitellä teollisuuden ja kaupan ongelmia viime toukokuussa aloittaneessa uudessa asiantuntijoiden kauppatapalautakunnassa.
Vuonna 2014 aloittanut ensimmäinen kauppatapalautakunta oli riidanratkaisuelin. Siinä oli mukana myös MTK, joka erosi myöhemmin lautakunnasta. Järjestö piti lautakuntaa hampaattomana eikä sen käsiteltäväksi tullut tapauksia lainkaan.
Uusi lautakunta käsittelee parhaillaan Tammivuoren mukaan yhtä ongelmatapausta.
ETL ei kannata kauppatapojen määrittelyä lakiteitse.
”Lait ovat liian jäykkiä ja suurpiirteisiä asioiden yksityiskohtaiseen ratkaisemiseen”, Tammivuori toteaa.
”Bisnesosapuolet haluavat ensisijaisesti ratkaista ongelmat keskenään ja sopia niistä yksityiskohtaisesti. Vapaaehtoisilla toimilla on suurempi merkitys kuin lailla.”
Ruoka-asiamies ainakaan Britannian tapaan ei saa elintarviketeollisuudelta kannatusta.
”Siellä kauppa maksaa asiamiehen kulut, mutta Suomen järjestelmään ei sovi se, että yksityissektori rahoittaa lakitoimintoja.”
Kaupan omat tuotemerkit tuovat kaupalle sitä hyödyttävän kaksoisroolin, jossa kauppa toimii sekä ostajana että elintarvikeyritysten kilpailijana, Tammivuori toteaa.
Hän tähdentää, ettei teollisuudelta tulisi vaatia liian yksityiskohtaisten tietojen, esimerkiksi tietyn tuotemerkin valmistuskustannusten luovutusta. Tiedot, jotka eivät ole valikoimasuunnittelulle oleellista, tulisi rajata pois.
”Osalla elintarvikeyrityksistä on epäilyjä siitä, että kauppa käyttäisi saamiaan tietoja väärin. Syksyn kyselyssä kuitenkin ilmeni, että suurimmalla osalla ei ole syytä epäillä väärinkäyttöä.”
EU:n maatalouskomissaari Phil Hogan perää kauppatapojen avoimuutta ja hintojen läpinäkyvyyttä ja tasaisempaa jakautumista. Tammivuoren mukaan tasainen jako on vaikea toteuttaa.
”Jos yritys on kymmenet vuodet nostanut tietyn brändin arvoa, hyöty kuuluu yritykselle”, Tammivuori sanoo.
MT:n kyselyn mukaan sähköisissä tarjoushuutokaupoissa on ollut ongelmia. Yritykset ovat epäilleet muun muassa, että kauppa on tehnyt itse huutoja tietyn tuotteen hinnan alentamiseksi.
ETL:n aloitteesta S-ryhmä täsmensi omia käytäntöjään. K-ryhmän kanssa keskustelut ovat vielä kesken.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
