vierasyliö Koti ja perhe määräävät tulevaisuuden
Pahoinvointi ja turvattomuus ovat yhteiskunnan sairauksia, joita ei voida parantaa lisäämällä koulun vastuuta, valvontaa tai rangaistuksia. Nämä
hoitavat vain oireita piilottamalla ne.
Sen sijaan meidän pitää
rohkeasti pureutua ongelmien alkusyihin, jotka juontavat
juurensa kodista ja perheestä. Ihmisen ja hänen myötänsä
koko yhteiskunnan onnellisuus ja tulevaisuus määräytyvät
ihmisen ensimmäisten elinvuosien aikana perheessä.
Lapsen ensimmäiset käsitykset älyllisyydestä, sosiaalisuudesta, moraalista ja jopa hengellisyydestä määräytyvät
hänen ensimmäisten elinvuosiensa aikana. Näistä
muodostuu mittatikkuja, jotka vaikuttavat koko elämän ajan ihmisen luonteen kehitykseen.
Äidinrakkauden kautta lapsi oppii aidon rakkauden syvintä olemusta, luottamusta ja positiivista elämänasennetta sekä lähes loputonta anteeksiantoa.
Äidin huolenpito vaikuttaa myös ratkaisevalla tavalla
ihmisen käsitykseen yhteiskunnan merkityksestä ja on siksi inhimillisen yhteiskunnan perusta.
Äidinrakkaus on synnynnäinen ja vaistomainen ominaisuus, joka antaa naiselle varsin epäedulliset lähtöasetelmat työelämässä, mutta kotona nainen on yleensä ollut parempi johtaja kuin alkuvoimaisinkaan mies.
Myös isä rakastaa lapsiaan, mutta hänen panoksensa
painottuu enemmän järkevien
rajojen asettamiseen. Isän kautta lapsi oppii, että vastuuttomuus ja ylisuvaitsevaisuus
eivät ole rakkautta vaan laiskuutta ja typeryyttä.
Sisarukset ovat taas korvaamattomia sosiaalisen kanssakäymisen opettajia. Ilman
kodin antamaa aitoa rakkautta
kukaan lapsi ei voi saavuttaa
normaalin luonteen täysimääräistä kehitystä ja tervettä itseluottamusta.
Vapaa kasvatus ja ylirakastaminen johtavat lapsen oman tärkeyden ylikorostamiseen, tällaisista yksilöistä koostuva yhteiskunta ajautuu vääjäämättä jatkuviin konflikteihin.
Ylisuojelu ja liika hemmottelu tuottavat aikuisia, jotka ajautuvat epätoivoisiin tekoihin
vastaan tulevien vaikeuksien edessä. Kaikille ihmisille rajat
tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin, tässä mielessä elämä on tasapuolista.
Meille on annettu varsin
erilaiset menestymisen edellytykset jo syntymästä lähtien; vanhempien riidat ja avioerot vielä kasvattavat näitä eroja
sekä rapauttavat lapsen luottamusta elämään.
Viisaudella ja rakkaudella
johdetussa kodissa opitaan myös miten epäonnistutaan hienostuneesti ja hävitään
iloisesti pelkäämättä pettymyksiä. Turvallisessa kodissa lapsen ei tarvitse epäröidä epäonnistumisten myöntämistä tai yrittää kätkeä niitä pettävien hymyjen taakse.
Epäonnistumisen jalo taito
kannattaa oppia lapsuudessa, koska vanhempana sen oppiminen on vielä tuskallisempaa. Mitään uutta on vaikea saavuttaa jos pelkää pettymyksiä.
Menestys saattaa synnyttää rohkeutta ja edistää luottamusta, mutta viisaus syntyy vain epäonnistumisten kautta. Vain ne, jotka katsovat tosiasioita silmästä silmään ja sovittavat ne ihanteisiin, voivat saavuttaa viisautta.
Viisaus on peräisin omien virheiden ja epäonnistumisten tuloksiin sopeutumisesta.
Viisaus sulkee piiriinsä sekä faktan että ihanteen, siksi se suojelee ihmistä hedelmättömiltä äärisuunnilta kuten idealismilta, joka ei näe tosiasioita;
kuten myös materialismilta, jolta puuttuu henkinen näkökulma.
Terve itsetunto, persoonallisuus ja siihen ankkuroitu tasapainoinen luonne ovat arvokkainta mitä vanhemmat voivat
lapsilleen ja yhteiskunnalle
antaa.
Tällaiselle sosiaaliselle
ihmiselle vaikeudet ovat vain haasteita ja pettymykset
virkistäviä kannustimia; häntä
eivät esteet ja hankaluudet masenna vaan innostavat
yrittämään eteenpäin.
Yhteiskunta, joka pysyy
pystyssä vain koulutuksen,
rangaistusten ja pelon avulla sortuu kriisitilanteissa, koska yhteiskunnan valvovan silmän sammuessa ihmisten sisälle patoutunut katkeruus purkautuu. Yhteiskunnan koon kasvaessa tällaisen tilanteen riski vääjäämättä kasvaa.
Kestävä yhteiskunta, jossa kodin ovet voi jättää auki ja
lähimmäiseen voi luottaa ilman valvontakameroita, perustuu kotikasvatukseen jota vallitsee
rakkaus ja hallitsee viisaus. Tällainen kasvatus tuottaa
lojaaleja ihmisiä, jotka rakentavat kestävää yhteiskuntaa.
Yhteiskunta joka perustuu rakkauteen ja yksilöiden
väliseen luottamukseen ruokkii tieteen, taiteen, talouden ja
yhteiskunnan kehitystä.
Tällainen yhteiskunta ei sorru väliaikaisten katastrofien
edessä, koska se perustuu
yksilöiden omaan vapaaseen tahtoon ja luottamukseen.
Rakkaus on uskonnon olemus ja nykyistä korkeamman sivilisaation alkulähde, ilman rakkautta sivilisaatio vähitellen
ajautuu umpikujaan ja itsetuhoon.
Luonnollisesti joistakin
vahvoista yksilöistä kehittyy yhteiskunnan tukipilareita
kotikasvatuksen puutteista huolimatta, ja toisaalta muutama hyvän perheen lapsikin voi ajautua rikollisuuteen, mutta viime kädessä kotikasvatuksen merkitystä ei voi yliarvioida.
Tässä mielessä on kerrassaan käsittämätöntä, että avioliiton solmimiseen ja lasten hankkimiseen ei tarvita mitään erityistä koulutusta, pääsykokeita
tai lupia, vaikka parisuhde ja perheen perustaminen ovat elämämme haastavimpia
projekteja.
ANTTI ROINE
Kirjoittaja on tekniikan tohtori.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
