Raisio haastaa tuotekehitykseen
RAISIO (MT)
”Suomessa on ollut laiskuutta kehittää elintarvikkeita”, sanoo Raision hallituksen puheenjohtaja Matti Perkonoja.
Omalle yhtiölleen hän antaa kiitosta poikkeuksellisen onnistuneesta tuotekehityksestä. Benecol-tuoteryhmä jatkaa edelleen laajentumistaan, mutta jatkossa on pystyttävä luomaan myös uusia tuotteita.
Raisio aikoo keskittyä terveysvaikutteisiin elintarvikkeisiin. Rehuissa yhtiön Benemilk-keksinnön odotetaan menestyvän myös ulkomailla.
Perkonoja toivoo, että suomalaiset elintarvikeyhtiöt haastaisivat toisiaan kehittämään tuotteitaan.
”Tehostaminen ja leikkaukset eivät pitkään auta, jos ei keksitä uusia tuotteita. Säästöjen tuomat hyödyt sulavat ajan mukaan.”
Kovat odotukset puheenjohtajalla on Neste Oilin ja Raision yhteiseen tutkimushankkeeseen olkibiodieselin valmistuksesta.
Perkonoja sanoo Raision pysyvän Nesteen kumppanina, jos tutkimuksen myötä päädytään rakentamaan olkea hyödyntävä biodiesellaitos.
”Tällaiset hankkeet tuovat lisäarvoa ja samalla ympäristöstä pidetään huolta. Olkidieselin kaltaisilla keksinnöillä voidaan parantaa koko kansantaloutta. Nokian muistelu ei sitä paranna.”
Raisio on viime vuosina tehnyt useita yrityskauppoja ulkomailta.
Viime vuonna Raision omistukseen siirtyi puolalainen pastayritys Sulma ja tšekkiläinen makeisyritys Candy Plus.
”Yrityskauppoja on tehty muutama vuosi sitten uudistetun strategian jälkeen, jolloin päätettiin lähteä rohkeasti uusille alueille. Kaupat ovat olleet hyviä ja onnistuneita”, Perkonoja sanoo.
Raisio on myös myynyt omia toimintojaan pois. Tänä keväänä yhtiö myi norjalaiselle Kavlille kaurajuomat, joista povattiin aiemmin myyntimenestystä.
”Kaurajuomat myytiin pois kokonaisuuden hallintasyistä. Kaikkea ei voida tehdä itse. Kaurajuomien myyntiä testattiin Pohjois-Amerikassa, mutta kauraan ei ole maailmalla totuttu”, Perkonoja toteaa.
Suurin osa Raision tuloksesta tulee nykyisin Suomen rajojen ulkopuolelta. Perkonoja sanoo yhtiöllä olevan kotimaassa tällä hetkellä riittävästi tuotantokapasiteettia ja se pidetään kunnossa.
Taantuma ei ole vaikuttanut Raision elintarvikemyyntiin. ”Nälkä on ikuinen trendi.”
Raisio ilmoitti syyskuun alussa harkitsevansa öljynpuristuksen lopettamista kokonaan. Taustalla on oletus, että öljykasvien viljely vähenee huomattavasti EU:n kiellettyä rypsin ja rapsin peittausaineissa käytetyt neonikotinoidit.
Perkonoja toteaa, että öljynpuristamisen kohtalosta ei vielä ole lopullista päätöstä, mutta loppuvuoden aikana se tehdään.
”Kaikki puristajat joutuvat miettimään samaa kysymystä.”
Perkonoja pohtii ymmärsivätköhän neonikotinoidikiellosta päättäneet poliitikot päätöksen kaikki seuraukset.
Jos öljykasvien puristus päättyy, ei sivutuotteena saatavaa rehuihin käytettävää kotimaista valkuaistakaan enää saada.
Perkonoja toivoo sopimustuotannon lisääntyvän viljanviljelyssä. Sopimukset voisivat turvata viljelijää äkillisiltä hintavaihteluilta.
”Hintavaihtelut ovat arkipäivää ja se on vain hyväksyttävä. Toivottavasti kaikilla osapuolilla on rohkeutta lähteä tekemään ja kehittämään sopimuspuolta.”
Perkonoja ei lähde vielä antamaan vinkkejä, mitä ensi kesänä kannattaisi viljellä. Syksyn aikana tehtävät maatalouspolitiikan päätökset voivat vielä vaikuttaa eri kasvien kannattavuuteen.
Hän lupaa, että laadukasta tavaraa Raisio ostaa aina.
Perkonoja ei ota suoraan kantaa pitäisikö Suomessa sallia muuntogeenisten (gm) kasvien viljely vai ei. Hän toteaa MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan ymmärtäneen tosiasiat, kun Marttila sanoi, että viljelijöiden pitää voida itse valita, haluavatko he tuottaa gm-ruokaa.
Raisio on aloittanut tänä vuonna gm-soijan käytön sika- ja siipikarjan rehuissa. Myös gm-vapaata yksimahaisten rehua on saatavilla sitä haluaville ja kaikki nautojen rehut ovat gm-vapaita.
Perkonoja toteaa gm-vapaan soijan saamisen olevan vaikeaa ja markkinat ovat kääntyneet gm-soijan käyttöön.
Luomuun Raisiolta ei ole luvassa panostuksia. Perkonoja sanoo, ettei luomusta ole saatavissa riittäviä raaka-ainemääriä, jotta tuotanto olisi kannattavaa.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
