Kansallisesta sotaväestä on huolehdittava
Tiistaina tammikuun 7. päivänä vuonna 2014 on HS.fi-sivustolla kaksi sotaväkiuutista. Ykkösuutisessa kerrotaan kuinka kaksi suomalaisnaista on intissä Israelin armeijassa.
Seuraavassa uutisessa on otsikkona ”Suomen armeija kouluttaa USA:n merijalkaväkeä”. Ihan hyviä uutisia, mutta tuntuvat suomalaissotilaan mielestä kovin turhauttavilta.
Pari viikkoa myöhemmin olivat julkisuudessa kenraali Ari Puheloinen ja ministeri Carl Haglund. Puheloinen esiintyi aamutelevisiossa ja Haglund tämän lehden haastattelussa (MT 22.01.2014). Suomalaissotilaalle ja muillekin nämä uutiset antoivat paljon ajattelemisen aiheita.
Suomessa on vielä oma kansallinen sotaväki, mutta on aiheellista kysyä kuinka kauan. Puolustusvoimauudistus jatkuu suunnitellusti kuten puolustusvoimat uutisoi huhtikuussa viime vuonna ja nyt myös vuoden ensimmäisessä Ruotuväkilehdessä.
Vuodenvaihteessa tapahtui taas konkreettisesti joukko-osastojen lakkauttamisia. Joulukuun viimeisenä päivänä suoritettiin Pohjois-Karjalan Prikaatin lipunlasku. Jatkoa seuraa. Ainakin jotkut kysyvät jatkuuko meillä yleinen asevelvollisuus ja puolustetaanko edelleen koko Suomea ?
Olemme joutuneet tilanteeseen, että valtakunnan ykköslehtikään ei enää omasta sotaväestä välitä.
Yrittäessäni hakea HS.fi-sivustolta uutisia ”Joukko-osastojen lakkauttamiset” sain vastauksen, että ei löydy yhtään hakutulosta. Varsinaisesta arkistohausta sain sentään yhdeksän tulosta, mutta ne olivat kovin vanhoja eivätkä kertoneet mitään esimerkiksi tämän vuodenvaihteen asioista.
Suomi juhlii kolmen vuoden päästä satavuotista itsenäisyyttään. Suomen kansallinen sotaväki juhlii omaa satavuotispäiväänsä vuotta myöhemmin eli vuonna 2018.
Toivon ja uskonkin, että meillä on itsenäisyys vuoden 2017 jälkeenkin. Kansallisen sotaväenkin suhteen minulla on vielä toivoa, mutta uskoni alkaa heikentyä. Olemme kovasti Ruotsin tiellä.
Pian meillä ei ole enää ajankohtaisia uutisia Suomen sotaväestä. On tehty viimeinen lipunlasku. Israelin ja USA:n sotaväki jatkavat ja siten riittää myös uutisointia.
Ruotsin puolustusvoimauudistuksesta todetaan useammissa uutisissa sen venyneen vuosilla.
Vuosien 2009 ja 2010 linjausten mukaan valmista piti tulla vuonna 2014 eli tänä vuonna. Nyt tavoiteaikatauluksi kerrotaan 2019. Rohkenen kysyä mitä Ruotsissa onkaan vuonna 2019 ?
Ruotsissa järjestettiin 12. tammikuuta perinteinen Sälenin turvallisuuspoliittinen tapaaminen. Mukana oli myös Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja ensimmäiset uutiset kertoivat naapurusten olevan yhtä mieltä, että maiden Nato-jäsenyys ei ole ajankohtainen. Mitähän ruotsalaiset ja suomalaiset oikein odottavat?
Tuskinpa kummassakaan maassa uskotaan ihan oikeasti edes Joulupukkiin.
Ruotuväen haastattelussa 1/2014 Ruotsin puolustusvoimien komentaja kenraali Sverker Göranson totesi, että Ruotsin ja Suomen yhteistyö pitäisi ulottaa pidemmälle. ”Periaatteessa voimme tehdä mitä vain yhdessä, mutta se vaatii korkean tason poliittisen päätöksen. Minusta on luonnollista, että nimenomaan Suomi ja Ruotsi tekevät enemmän.”
Jos ruotsalaiskenraalin mielipide on tällainen niin olisi odottanut Sälenistä muunkinlaista uutista kuin sen, että ”Nato ei ole nyt ajankohtainen”.
Puolustusvoimain komentaja on todennut, että liittyminen Natoon ei ratkaise meidän puolustusongelmiamme. Tarvitaan rahaa ja erityisenä huolena on kuluvan vuosikymmenen loppuosa. Samanlainen oli myös ministeri Carl Haglundin arvio. Me tarvitsemme edelleen yleisen asevelvollisuuden vain se mahdollistaa koko maan puolustuksen, mutta se ei onnistu ellei puolustukselle anneta riittävästi rahaa.
Suomen puolustuksen todellinen tilanne selvinnee sitten kun Ilkka Kanervan johdolla työskentelevä parlamentaarinen seurantaryhmä julkaisee omat arvionsa.
Toisaalta voi käydä niinkin, että silloin ovat jotkut muut asiat ajankohtaisempia ja todetaan, että on parempi olla ihan hiljaa.
Onhan meillä vielä kansallinen sotaväki. Mutta mitä se pystyy tekemään?
Lauri Väättänen
Helsinki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
