Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Aktiivimalli-mielenilmaus pysäyttää suuren osan koko Suomen joukkoliikenteestä – Bussilla kulkija voi perjantaina joutua turvautumaan apostolinkyytiin

    Esimerkiksi Turun seudun joukkoliikenteen Fölin bussiliikenteestä yli 80 prosenttia seisahtuu.
    Palkansaajajärjestö SAK järjestää perjantaina mielenilmauksen vuoden alussa voimaan astunutta työttömien aktiivimallia vastaan. Muun muassa raitiovaunuliikenne pysähtyy. Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
    Palkansaajajärjestö SAK järjestää perjantaina mielenilmauksen vuoden alussa voimaan astunutta työttömien aktiivimallia vastaan. Muun muassa raitiovaunuliikenne pysähtyy. Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto 

    Palkansaajajärjestö SAK:n mielenilmaus seisauttaa suuren osan Suomen joukkoliikenteestä perjantaina.

    Mielenilmaus vaikuttaa merkittävästi bussiliikenteeseen. Suuri osa kaukoliikenteen sekä kaupunkien sisäisen joukkoliikenteen bussivuoroista perutaan. Tietoja liikennöitävistä vuoroista saa Matkahuollon sekä bussiyritysten nettisivuilta.

    Kuljetusalojen työntekijäliitto AKT on ilmoittanut, että bussiliikennettä koskeva työnseisaus kestää perjantaina iltakuuteen asti. Esimerkiksi Turun seudun joukkoliikenteen Fölin bussiliikenteestä yli 80 prosenttia seisahtuu. Liikenteen odotetaan jatkuvan perjantaina illalla puoli seitsemän jälkeen.

    "Tänään vielä selvitellään, saisimmeko tärkeimpiä runkolinjoja palveltua jollain vuorovälillä. Huomenna tiedämme enemmän", kertoo joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte.

    Matkahuollon mukaan työnseisaus hidastuttaa myös pakettien kulkua koko maassa.

    Mielenilmaus ei vaikuta junien kulkuun. Veturimiesten liitosta vahvistetaan STT:lle, ettei liitto aio pysäyttää junaliikennettä.

    Koska muu joukkoliikenne on poikki, juniin saattaa olla tunkua. VR selvitteleekin mahdollisuutta lisätä kalustoa perjantaina.

    Pääkaupunkiseudulla bussien lisäksi pysähtyvät myös metrot ja raitiovaunut. Seisaukset vaikuttavat satojentuhansien ihmisten matkantekoon.

    "HSL-alueella tehdään päivässä miljoona matkaa, joista junaliikenteen osuus on 17 prosenttia. Jos mittaluokkaa ajatellaan, tämä vaikuttaa reiluun 800  000 matkaan", kertoo HSL:n ryhmäpäällikkö Ville Uusi-Rauva STT:lle.

    Metro- ja raitiovaunuliikenne on poikki koko perjantain. Bussiliikenteen puolestaan odotetaan käynnistyvän jälleen perjantai-iltana kuudesta lähtien. HSL:n mukaan sitäkin ennen ajetaan joitain bussivuoroja, joista tiedotetaan myöhemmin, todennäköisesti vasta perjantaiaamuna.

    "Tilanne elää koko ajan ja faktoja saadaan pöytään vasta perjantaiaamuna kun nähdään, kuinka paljon kuljettajia saapuu töihin. Oletus on, että suurin osa busseista jää varikolle", Uusi-Rauva sanoo.

    Perjantain myöhäisillan bussit sekä yöbussit HSL:n on määrä ajaa normaalisti.

    SAK:n perjantain mielenilmaus voi näkyä monella tavalla esimerkiksi ruokakaupoissa ja laitoskeittiöissä, varoittaa Elintarviketeollisuusliitto.

    Vaikutukset voivat Elintarviketeollisuusliiton mukaan olla laajoja. Hyllyt voivat tyhjentyä tuoretuotteista, eikä täydennystä nopeasti saada. Samoin esimerkiksi päiväkotien ja hoivakotien ruokahuoltoon voi tulla häiriöitä.

    Liiton mukaan tilanne on elintarvikeyrityksille haastava ja tarvitaan todennäköisesti ylimääräisiä järjestelyjä, jotta esimerkiksi maito- ja liharaaka-aine saadaan käsiteltyä asianmukaisesti sekä eläinten hyvinvointi ja elintarviketurvallisuus varmistettua.

    Perjantain lakossa ovat elintarviketeollisuuden työntekijäliitoista mukana Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT sekä SAK:n ulkopuolisena liittona Ammattiliitto Pro.

    SAK vastustaa mielenilmauksella vuoden alussa voimaan astunutta työttömien aktiivimallia. AKT ja Rakennusliitto ilmoittivat viime viikolla tukevansa mielenilmausta poliittisilla lakoilla.

    Raitiovaunu- ja metrohenkilöstö kuuluu Julkisten ja hyvinvointialan liittoon JHL:ään. JHL on kannustanut jäseniään osallistumaan aktiivimallia koskevaan poliittiseen mielenilmaisuun, mutta ei menemään päiväksi lakkoon.

    Raitiovaunu- ja metrohenkilökunnan yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Myller kertoo STT:lle, että yhdistys teki päätöksen työnseisauksesta äänestyksen jälkeen. Myllerin mukaan kyseessä on puhtaasti tukitoimi SAK:n mielenosoitukselle.

    Hän korostaa, että sillä ei ole mitään tekemistä meneillään olevien työehtosopimusneuvottelujen kanssa. Neuvottelut ovat katkolla huomenna.

    "Tämä on meidän porukan kannanotto ja tapa tukea tällä kertaa", hän sanoi.

    JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine painottaa, että liitto ei ole työtaistelussa.

    "Sopimusneuvottelu ei mitenkään liity perjantain aktiivimalliin. Ne ovat kaksi eri asiaa, joita me emme halua missään nimessä sotkea toisiinsa", Niemi-Laine sanoo.

    Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen paheksuu raitiovaunu- ja metrohenkilöstön päätöstä lakosta.

    "JHL on parhaillaan mukana kunta-alan liittokohtaisissa sopimusneuvotteluissa, joissa on edelleen avoinna useita suuria kysymyksiä. Poliittinen lakkoilu ei paranna neuvottelujen ilmapiiriä", hän sanoo tiedotteessa.