Kova tuuli katkoi sähköjä
Eteläistä Suomea keskiviikkona riepotellut kova tuuli aiheutti laajoja sähkökatkoja. Puuskainen tuuli vei sähköt pahimmillaan 40 000 sähköyhtiöiden asiakkaalta eteläisessä Suomessa, STT kertoo.
Tuuli puhalsi monin paikoin jopa 20–25 metriä sekunnissa. Esimerkiksi Pirkanmaalla tuulesta aiheutuneita ilmoituksia ja tehtäviä kirjattiin keskiviikkona yli sata.
Pelastuslaitokset ympäri eteläistä Suomea ilmoittivat levinneistä maastopaloista sekä sähkölinjojen, teiden ja talojen päälle kaatuneista puista. Tuuli repi myös kattoja ainakin Siilinjärvellä ja Savonlinnassa.
Liedossa Varsinais-Suomessa tuulen katkaisema sähköjohto sytytti maastopalon omakotitaloalueella. Läheisen talon asukas sammutti palon puutarhaletkulla, joten vahingot jäivät vähäisiksi.
Myrskypuuskat aiheuttivat harmia myös laivaliikenteelle.
Torstaiaamuun mennessä sähköviat oli saatu suurimmalta osin korjattua. Ilman sähköä oli enää joitain kymmeniä kotitalouksia Lounais-Suomessa, Satakunnassa, Turun saaristossa ja Pirkanmaalla.
Aura Pilkama
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
