Naisten osuus liikuntajärjestöjen päätöksenteossa on kasvanut merkittävästi – "Antaa toivoa siihen, että politiikka ja valtionohjaus voivat toimia"

Tutkija Kati Lehtosen mukaan olennaista on, että hyppäys naisten osuudessa liikuntajärjestöjen päätöksenteossa on ollut tavoitteena. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  

Liikuntajärjestöjen johto- ja päätöksentekotehtävissä on nyt merkittävästi enemmän naisia kuin 30 vuotta sitten. Naisten osuus on kasvanut rivakasti jopa aivan viime vuosina. Tämä on sukupuolten tasa-arvon kannalta suurin edistysaskel, jonka Jyväskylän ammattikorkeakoulun johtava tutkija Kati Lehtonen nostaa esiin tuoreesta tasa-arvoraportista.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi Liikunnan ja urheilun tasa-arvo Suomessa 2025 -raportin viime viikolla. Lehtonen on yksi raportin kirjoittajista.

Sukupuolten tasa-arvo nimetään raportissa keskeiseksi hyvinvointiyhteiskunnan menestystekijäksi sekä yhteiskunta- ja liikuntapoliittiseksi tavoitteeksi.

Luvuilla on merkitystä, sillä valtakunnalliset ja alueelliset liikuntajärjestöt saavat huomattavan paljon julkista tukea.

Raportin kokoamien tilastotietojen mukaan naisten osuus valtakunnallisten ja alueellisten liikuntajärjestöjen hallituksissa on vuosina 1995–2024 kasvanut 16 prosentista 38 prosenttiin. Naisten osuus hallitusten puheenjohtajista on puolestaan noussut kuudesta prosentista 27 prosenttiin. Järjestöjen operatiivisista johtajista naisia on nyt 40 prosenttia, kun vuonna 1995 naisten osuus oli 13 prosenttia.

Liikuntajärjestöjä on yhteensä hieman yli sata. Operatiivisia johtajia niissä ovat esimerkiksi toimitusjohtajat, pääsihteerit ja järjestöpäälliköt. Kahdessa edellisessä raportissa, vuosina 2017 ja 2021, naisten osuus operatiivisista johtajista oli molemmissa 34 prosenttia. Nousu 40 prosenttiin on Lehtosen mukaan merkittävä.

”Jouduimme viimekertaisessa raportissa toteamaan, että poljemme paikallaan. Nyt on tapahtunut selvä hyppäys vuoden 2021 tiedoista.”

Lehtosen mielestä olennaista on se, että hyppäys on ollut tavoitteena. Taustalla on ollut suositus naisten 40 prosentin osuudesta liikuntajärjestöjen päätöksenteossa.

”Tämä antaa toivoa siihen, että politiikka ja valtionohjaus voivat toimia sen lisäksi, että järjestöillä itsellään on motivaatiota.”

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen päätöksenteossa ja johtamisessa on ollut viime vuosikymmenten keskeisiä tasa-arvon kehittämiskohteita suomalaisessa liikunnassa ja urheilussa. Aiheesta on tehty tilastointia 1990-luvulta asti.

Liikunnan ja urheilun tasa-arvoa käsittelevä raportti julkaistiin nyt neljättä kertaa. Se jatkaa vuosien 2011, 2017 ja 2021 seurantaa tuoden esiin sekä edistysaskeleita että kehittämistarpeita.

Raportin teemoja ovat johtamisen ja päätöksenteon lisäksi fyysinen aktiivisuus, järjestötoimintaan osallistuminen sekä kilpa- ja huippu-urheilu. Raportti laaditaan muun muassa poliittisen päätöksenteon tueksi.

”Raportissa pyritään kuvaamaan niitä teemoja ja ilmiöitä, jotka ovat myös julkisen liikuntapolitiikan rahoituksen kohteita.”

Lehtosen mukaan monella osa-alueella sukupuolten tasa-arvo tuntuu tilastoissa juuttuneen paikoilleen, mutta ei toisaalta ole mennyt huonompaankaan suuntaan. Johtamisen ja päätöksenteon kaltaista tavoitteellista edistystä ei näy esimerkiksi fyysisen aktiivisuuden teemassa.

”Jos tiedämme, että jo varhaislapsuudesta asti tytöt liikkuvat poikia vähemmän, aiotaanko sille tehdä jotain?” Lehtonen kysyy.

”Vai onko se asia, jonka vain toteamme vuodesta toiseen, että näin tämä on? Vähän joka kohdassa jäimme puntaroimaan tätä kysymystä, että mitkä tilastoinnit ovat toteamuksia ja mitkä tavoitteiden suuntaisesti etenemistä.”

Tasa-arvoraportin kirjoittajat muistuttavat, että tieto osittain ohjaa julkista keskustelua ja päätöksentekoa. Ilmiöt, joista ei ole seurantatietoa, voivat jäädä yleisen keskustelun ulkopuolelle.

Lehtonen nostaa tästä esimerkiksi sen, ettei tietoa urheiluseurojen johtamisesta ja päätöksenteosta ole systemaattisesti kerätty, vaikka kyse on paljon laajemmasta joukosta kuin valtakunnalliset liikuntajärjestöt.

”Mikä on sukupuolijakauma seurojen hallituksissa? Seurojen johtaminen on ihan yhtä olennaista, ellei olennaisempaakin, vaikka valtio ei suoraan seuroja kovin paljon rahoita.”

Toinen esimerkki tasa-arvon kannalta olennaisesta näkökulmasta, josta Lehtosen mielestä tulisi saada lisää tilasto- ja tutkimustietoa, on valmentajat.

”Meillä ei ole luotettavasti kokonaistietoa valmentajien määrästä Suomessa tai miten he ovat kouluttautuneet ja miten koulutus jakautuu sukupuolten välille. Kun ymmärrys jää puutteelliseksi, se saattaa mielestäni vinouttaa keskustelua ja heikentää alan kehittämistä.”

Vaikka keskustelu sukupuolten välisestä tasa-arvosta nojaa lakiin, Lehtosen mielestä on kiinnostavaa nähdä, pitääkö se pintansa itsenäisenä teemana liikunnassa ja urheilussa.

”Häirintäkeskustelut, korruptiot, ottelumanipulaatiot – eettiset kysymykset alkavat olla niin monisäikeisiä, että jääkö tilaa sukupuolten tasa-arvokeskustelulle?”