Kirjastoista lainaaminenvähentyi hieman
Kuntien ja kaupunkien yleisissä kirjastoissa käytiin viime vuonna 52,8 miljoonaa kertaa, mikä merkitsee noin kymmentä käyntiä kansalaista kohti, ilmenee kirjastojen tilastotietokannasta. Käyntien määrä pysyi edellisen vuoden lukemissa.
Kirjastoista tehtiin noin 94,9 miljoonaa lainaa eli hieman alle 18 lainaa asukasta kohti, kun vuotta aiemmin lainojen määrä oli hieman yli 18 lainaa.
Kirjastoissa järjestettiin viime vuonna 23 363 tapahtumaa, joissa vieraili 650 177 kävijää. Lisäksi järjestettiin yli 7 000 näyttelyä.
Kirjastojen toimintakulut kasvoivat vuodessa noin kaksi prosenttia 316 miljoonaan euroon, mikä on asukasta kohti laskettuna 58,80 euroa. Kuntien väliset erot olivat kuitenkin hyvin suuret.
Kirjastoaineistokulut kasvoivat ja olivat yhteensä 40,8 miljoonaa euroa, eli 7,60 euroa asukasta kohti.
Aineistoa hankittiin 2 miljoonaa ja vanhaa aineistoa poistettiin 2,6 miljoonaa kappaletta. Opetus- ja kulttuuriministeriön suositusten mukainen tavoite 300–400 uutta kirjaa tuhatta asukasta kohden jäi toteutumatta 61 kunnassa. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
