Maitotilan arki eipelota uusia yrittäjiä
Kylmäkoskelaiset Outi ja Johannes Heikkilä tuottavat maitoa toista kesää. Sukupolvenvaihdos tehtiin viime vuoden alussa Outin kotitilalla.
”Homma on ollut juuri sellaista kuin ajateltiinkin. Ei ole kaduttanut”, kotitilalla aikaisemmin jo töitä tehnyt Outi kertoo.
”Paperia saa pyörittää kansiokaupalla”, Johannes sanoo. Kotieläintilan suuri byrokratiataakka ei kuitenkaan paria hirvitä.
Heikkilät toivovat viranomaisilta maalaisjärjen käyttöä eri tarkastuksissa. ”Esimerkiksi puuttuvan korvamerkin laitto aikuiselle sonnille ei ole mikään helppo homma.”
Sivu 8
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
