väitös Uudet teknologiat eivät innosta eläkeikäisiä
Uusien teknologioiden jatkuva omaksuminen ei kiinnosta enää eläkeikäisenä, tuore väitöstutkimus osoittaa.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Noora Talsi havaitsi tutkimuksessaan, että teknologioiden käyttötaitojen ajatellaan kuuluvan työelämään.
Nykyiset eläkeläiset omaksuivat töissä uusia teknologioita hyvinkin innokkaasti. Eläkeiässä motivaatio uusien laitteiden omaksumiseen heikkenee samalla, kun työpaikan tarjoama tekninen ja taloudellinen tuki laitteiden hankintaan loppuu.
Tutkimuksen perusteella etenkin yli 75-vuotiaat kokevat uudet teknologiat vieraiksi, eivätkä he ole innokkaita ottamaan niitä käyttöönsä, vaikka tuntevatkin teknologioiden käytön välttämättömyyden yhteiskunnassa.
Väestön ikääntyessä erityisesti iäkkäille suunnattuja teknologia-avusteisia palveluja tulee koko ajan lisää, jolloin käyttäjälähtöisyyden tulisi Talsin mukaan korostua niiden suunnittelussa. Myös tarpeeksi apua ja tukea tulisi olla saatavilla.
Nykyinen teknologiapolitiikka ei Talsin mukaan huomioi riittävästi, kuinka uusien teknologioiden opetteleminen vaatii jatkuvaa kouluttautumista, päivittämistä ja valppautta sekä halua ja kykyä ottaa käyttöön uusia laitteita ja ohjelmia.
Teknologiset muutokset ovat niin nopeita, että jo muutamien eläkevuosien jälkeen työikäisenä omaksutut teknologiset ratkaisut ovat vanhentuneita ja iäkkäät jäävät syrjään teknologisesta kehityksestä.
Noora Talsi selvitti väitöstutkimuksessaan iäkkäiden ja syrjäseudulla asuvien käsityksiä kotona käytettävistä teknologioista sekä heidän suhtautumistaan uusin teknologioihin.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
