Vierailija Tavoitteena työllisyyden ja hyvinvoinnin lisääminen
Hallituksen tavoitteena on
lopettaa velaksi eläminen vuonna 2021, parantaa työllisyyttä sekä turvata julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan rahoitus.
Hyvinvointipalveluiden ja tulonsiirtojen rahoituksen turvaamiseksi toteutetaan työn kannustavuutta, työllistämisen
houkuttelevuutta, työvoimahallinnon toimivuutta ja kilpailukykyä parantavia uudistuksia. Tavoitteena on, että työllisyysaste nousee tehtävien toimenpiteiden seurauksena vaalikauden loppuun mennessä
72 prosenttiin ja työllisten määrä vahvistuu 110 000
henkilöllä.
Jotta laadukkaita julkisin varoin rahoitettuja palveluita
voidaan tarjota myös tulevaisuudessa, hallitus sitoutuu koko 10 miljardin euron kestävyysvajeen kattamiseen tarvittavien
säästöjen ja rakenteellisten uudistusten koskevien päätösten tekemiseen hallituskauden
aikana.
Julkisen talouden tasapainottaminen käynnistettiin
välittömästi vuoden 2016 budjetissa. Tasapainottavat toimet kohdistuvat hyvin laajasti yhteiskunnan eri lohkoille ja koskettavat kaikkia suomalaisia. Hallituksen talousohjelman mukaan velkaantuminen
suhteessa bruttokansantuotteeseen taittuu vaalikauden loppuun mennessä ja velaksi
eläminen lopetetaan vuonna 2021.
Työllisyystilanteen parantamiseksi välttämätön työmarkkinoiden uudistaminen joudutaan tekemään erittäin haastavassa tilanteessa. Suomen talouskasvu on edelleen hyvin heikkoa. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan
työttömyys pahenee tänä vuonna 9,6 prosenttiin.
Hallitusta onkin kritisoitu
siitä, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston
lyhentäminen tehtiin tässä erittäin heikossa työllisyystilanteessa. Ansiosidonnaisen keston lyhentäminen on
kuitenkin ennen kaikkea työmarkkinoiden pitkän aikavälin rakenteellinen uudistus.
Lisäksi pitää huomata, että päätös ansiosidonnaisen keston
leikkaamisesta tulee voimaan vasta vuonna 2017. Valtiovarainministeriö ennustaa työttömyyden olevan suhdanneluontoisten tekijöiden seurauksena vuonna 2017 jo toista vuotta hitaassa laskussa.
Koska työllisyyden parantaminen on hallitusohjelman keskeisin tavoite, hallitus on
sitoutunut tekemään päätöksiä, joiden seurauksena avoimen sektorin kilpailukyky paranee
ja työttömyyden lasku tulee nopeutumaan. Tämän perusteella voi arvioida, että työmarkkinoiden rakenteita
uudistava toimenpide on myös oikein ajoitettu.
Suomen talouden perimmäiset ongelmat ovat rakenteellisia, mistä johtuu heikko kasvu ja korkea työttömyys. Hallituksen tulee tehdä suuri joukko talouden rakenteita uudistavia ja työllisyyttä tukevia ratkaisuja, jotka yhdessä muodostavat riittävän vaikuttavan kokonaisuuden.
Esimerkiksi nyt tehdyn työttömyysturvauudistuksen vaikuttavuutta lisää entisestään hallituksen kärkihankkeisiin kuuluva osallistava sosiaaliturva. Osana osallistavan sosiaaliturvan hanketta selvitetään, miten työttömyysetuuksia voidaan käyttää nykyistä laajemmin osaamisen kehittämiseen. Osaamisen kehittyminen auttaa työttömäksi jäänyttä löytämään entistä nopeammin uuden työpaikan.
Hallitus on sitoutunut tekemään yhdessä suomalaisten kanssa vaikeitakin ratkaisuja tulevan hyvinvoinnin turvaamiseksi. Mitä pidempään asioita viivytellään, sitä vaikeammaksi ja kipeämmäksi käyvät ratkaisut, joilla tilanne korjataan.
Hallitus on vallinnut nopean etenemisen tien, jotta suomalaisille olisi tarjolla työtä ja
hyvinvointia myös tulevaisuudessa. Työn ja hyvinvoinnin
lisääminen ovat riittävän hyviä
syitä, miksi päätöksiä pitää tehdä nyt eikä myöhemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
