Yle: Neljä kuntaa selvittää rakentamisen vapauttamista
Esimerkiksi Vihdissä esteitä rakentamiselle asettaa vuoden 1959 tilajako.
Neljä kuntaa selvittää ympäristöministeriön hankkeessa joustoja rakennusmääräyksiin. Kuva: Kari SalonenVihdissä perehdytään keinoihin helpottaa haja-asutusalueiden rakentamista. Ympäristöministeriön (YM) kokeiluhankkeessa ovat mukana myös Kouvola, Lohja ja Oulu, uutisoi Yle.
Vihtijärven kylästä Vihdin kaakkoiskulmasta on sujuva työmatka pääkaupunkiseudulle. Kyläyhdistyksen hallituksen jäsen ja kokoomuksen kunnanvaltuutettu Markku pietilä kertoo Ylelle, että moni toisen tai kolmannen polven vihtijärveläinen haluaisi rakentaa kylään. Poikkeuslupaa ei vain ole saatavissa.
Rajoitteena on vuoden 1959 tilajako, jossa kullekin tilalle kuuluu tietty määrä rakennuspaikkoja. Kun ne on käytetty, lisärakentamista ei sallita.
YM:n hankkeessa haetaan juuri erilaisia ratkaisuja, joilla välttää aikaa vieviä poikkeamislupakäsittelyjä ja helpottaa rakentamista. Ajan lisäksi näin säästyisi myös rakentajan rahaa.
Ylen uutisen mukaan esimerkiksi Lohjalla on oma-aloitteisesti sallittu uudessa rakennusjärjestyksessä aiempaa suuremmat piharakennukser ja korkeammat aidat.
YM laatii myös paraikaa maankäyttö- ja rakennuslakiin kokonaisuudistusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
